Uusimmat

Deadpool 2:ssa nähtävä Josh Brolin on sitoutunut useaan X-Men-elokuvaan

18.10.2017 14:50 Muropaketin toimitus

Josh Brolinin esittämä Cable nähdään Deadpoolin jatko-osassa ensimmäistä kertaa, mutta tämä ei jää hahmon ainoaksi esiintymiseksi. Nyt Brolin on kertonut, kuinka moneen elokuvaan hän on kaikkiaan sitoutunut X-Men -maailmassa.

Josh Brolin ei ole vieras näyttelijä Marvel-maailmassa, sillä hänen Avengers: Infinity War -elokuvassa nähtävään Thanosiin viitattiin jo edellisessä Avengers-elokuvassa. Foxin tuottamassa X-Men -maailmassa Brolin nähdään kuitenkin toisenlaisessa roolissa: Nathan Summersina eli Cablena, ja hahmon ensiesiintyminen on ensi vuonna ilmestyvässä elokuvassa Deadpool 2.

Deadpool 2 ei kuitenkaan jää Cablen ainoaksi esiintymiseksi, sillä Brolin on vahvistanut sitoutuneensa kaikkiaan neljään X-Men -elokuvaan. Colliderin haastattelussa Brolin kertoo ensin vastustaneensa sitoutumista neljään elokuvaan, mutta vaimonsa suosituksesta lukeneensa käsikirjoituksen.

”Luin sitä puhelimellani. Se oli niin epäkunnioittava ja hauska ja hysteerinen että kun pääsin sen loppuun asti, olin sitä mieltä, että siinä se on. Minulla ei ollut aavistustakaan hahmon olevan fanien suosikki. En tiennyt, mitä hahmo edusti, ja minusta tuntuu, että onnistuimme luomaan jotain todella erityistä”, Brolin kertoo haastattelussa.

Vielä seuraavien kolmen elokuvan kohtalosta ei ole varmuutta, vaan paljon riippuu Deadpool 2:n menestyksestä.