Natalie Portman selitti kautta rantain, miksi Jane Foster ei ollut mukana Thor: Ragnarokissa

26.09.2019 17:00 | Muropaketin toimitus

Kahdessa ensimmäisessä Thor-elokuvassa mukana ollut Natalie Portman palaa kuvioihin jälleen neljännessä elokuvassa Thor: Love and Thunder.

Kesällä San Diegon Comic Conissa julkistettiin, että Natalie Portman nähdään jälleen Jane Fosterin roolissa tulevassa, Taika Waititin jälleen ohjaamassa elokuvassa Thor: Love and Thunder. Foster ei kuitenkaan ole ainoa rooli, mitä Portman elokuvassa esittää, sillä tällä kertaa hän pääsee myös heiluttamaan Thorin vasaraa Lady Thorina.

Thor: Ragnarokissa kahdessa ensimmäisessä Thorissa esiintynyttä Portmania ei kuitenkaan nähty. ET Onlinen haastattelussa Portman kertoo kautta rantain, miksi hänen hahmonsa ei ollut mukana kolmannessa Thorissa.

“Ymmärrettävästi minua ei oltu kirjoitettu mukaan Ragnarokiin siitä syystä, että elokuvan tapahtumat eivät sijoitu maapallolle. Se ei ollut Maa, ja minun hahmoni on maapallolla”, Portman kertoo.

Ymmärrettävästi hän myös kertoo olevansa tulevasta Mjölnirin heiluttelusta erittäin innoissaan. Kukapa nyt ei olisi.