Uusimmat

Näytätkö densalta? Osallistu Pussikaljaelokuvan tekemiseen

18.05.2010 11:42 Muropaketin toimitus

Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani-kirjaan pohjautuva Pussikaljaelokuva on positiivinen tarina yhteiskunnan laitamilta. Tapahtumat sijoittuvat Helsingin Kallioon ja ne seuraavat syrjäytymisen kynnyksellä olevia tarinan henkilöitä yhden kesäisen vuorokauden ajan. Elokuvan avustajahaku on nyt alkanut.

Pussikaljaelokuvan päähenkilö, Marsalkka, on jämähtänyt nuhjuiseen kotiinsa. Lihi ja Henninen houkuttelevat Marsalkan ulos ja väsyneen vastustuksen jälkeen Marsalkka huomaa heidän viettävän kuumaa kesäpäivää puistossa maailmaa ihmetellen. Kolmikko törmää päivän aikana nuorisolaisiin, rutjakkeisiin ja huumorintajuttomiin poliiseihin. Päivä kestää aikaisesta aamusta illan sateen tuomaan murheen alhoon. Lopulta kuitenkin auringon taas noustessa on aika herkistyä ja katsoa ystävyyttä syvälle silmiin.

Elokuva perustuu Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani-kirjaan. Pussikaljaelokuva kertoo kolmen nuoren aikuisen elämästä ja ystävyydestä sekä heidän ympärillään tapahtuvista ilmiöistä Helsingin Kallion kaupunginosassa. Elokuvateattereissa Pussikaljaelokuva nähdään syyskuussa 2011.

Ohessa elokuvan tuotantoyhtiö Kinotaren etsintäkuulutus:

Pussikaljaelokuvan avustajien haku on alkanut! Kuvaamme Helsingin Kalliossa aikavälillä 13.7. – 5.8.2010.

Etsimme avustajia esittämään Kallion väkeä. Haussa on mm. terassiasiakkaita, puistohengailijoita, ohikulkijoita, ulkoilijoita, laitapuolen kulkijoita, auringonottajia jne. Avustajien rooli elokuvan teossa on merkittävä, sillä he auttavat tekemään kuvattavista ympäristöistä uskottavia.

Mikäli olet kiinnostunut avustajan tehtävistä, lähetä vapaamuotoinen hakemus sähköpostitse osoitteeseen: avustaja@kinotar.fi. Hakemuksestasi olisi hyvä käydä ilmi ainakin ikäsi, yhteystietosi, harrastuneisuutesi sekä käytettävyytesi kuvausten aikana ylläilmoitetulla aikavälillä. Liitä hakemukseesi tuore kuva itsestäsi.

Jos haluat tulla avustajaksi ystäviesi kanssa, otamme mielellämme vastaan myös ryhmäilmoittautumisia.

Lämpimästi tervetuloa tekemään kanssamme Pussikaljaelokuvaa!

Muropaketin uusimmat