Neill Blomkampin Alien saattaa yhä toteutua, Sigourney Weaver ilmoitti – Aliens-ohjaaja ilmaissut tukensa leffalle

30.10.2018 10:02 | Muropaketin toimitus

 

Sigourney Weaver haluaisi yhä tehdä Alien-elokuvan yhdessä District 9 -ohjaajan kanssa.

Vielä muutama vuosi sitten muun muassa District 9 -elokuvasta tuttu ohjaaja-käsikirjoittaja Neill Blomkamp oli innoissaan työstämässä Alien-elokuvaa, jonka oli tarkoitus olla suora jatko James Cameronin vuoden 1986 Aliens-leffalla. Projekti kuitenkin haudattiin, mutta nyt Sigourney Weaver kertoo THR:n haastattelussa olevansa mieluusti mukana, jos leffa vielä joskus tehdään. Myös Cameron tukee ideaa.

– Me melkein aloitimme Blomkampin Alien-projektin. Neillillä oli niin monta projektia käynnissä, että olisimme joutuneet odottamaan ja sitten 20th Century Fox päätti ettei leffaa tehdäkään. Minä olen tällä hetkellä kiireinen Avatarin neljännen ja viidennen jatko-osan parissa, mutta rakastan Neillin kanssa työskentelemistä ja uskon että hän saisi aikaan upean Alien-elokuvan. Myös James Cameron on sitä mieltä että se on erinomainen idea, Weaver sanoo.

Vaikka Weaver vaikuttaa viittavan, että leffa ehkä tehtäisiin joskus myöhemmin, niin Disney ostettua Foxin se on entistä epätodennäköisempää, mutta ainahan saa toivoa.

Alien

Muropaketin uusimmat