Uusimmat

Neljä miestä syyttää X-Men-ohjaajaa seksistä alaikäisten kanssa

23.01.2019 16:55 Muropaketin toimitus

X-Men- ja Bohemian Rhapsody -ohjaaja Bryan Singeria syytetään seksistä neljän alaikäisen miehen kanssa.

Kaksi vuosikymmentä kestäneen ohjaajauransa aikana Bryan Singer on ennättänyt tehdä lukuisia hittielokuvia Usual Suspectsista X-Meniin ja edelleen Queen-elokuva Bohemian Rhapsodyyn. Singerin on kuitenkin jo pitkään vihjattu sekaantuneen alaikäisiin, mutta vasta nyt The Atlanticin haastattelemat uhrit on päästetty itse ääneen.

Neljä miestä väittää nyt Singerin käyttäneen heitä hyväkseen heidän ollessaan vielä alaikäisiä. Kaksi miestä kertoo olleensa vain 15- ja 17-vuotiaita harrastaessaan seksiä ohjaajan kanssa. Osa Singeriin kohdistuvista syytöksistä kertoo ohjaajan syyllistyneen raiskaamiseen. Syytöksissä myös vihjataan, ettei Singer toiminut yksin – hänen lähipiirinsä kerrotaan tienneen ohjaajan toimista ja jopa auttaneen tätä saamaan nuoria miehiä käsiinsä.

Singer kieltää syytökset ja sanoo, etteivät alaikäiset kuulu hänen mieltymyksiinsä. Ohjaajan edustajan mukaan Singeriä ei ole koskaan myöskään syytetty rikoksesta.

Singer sai potkut Bohemian Rhapsodyn ohjaajan tehtävistä hieman ennen kuvausten päättymistä, mutta hänen nimensä nähdään edelleen elokuvan ainoana ohjaajana. Vähän aikaa sitten uutisoitiin, että hänet on kiinnitetty Red Sonja -remaken ohjaajaksi.