Uusimmat

Neljän vuoden hiljaisuus on ohi: Peter Jacksonilta ilmestyy joulukuussa kaksi elokuvaa

13.11.2018 17:00 Muropaketin toimitus

Peter Jacksonin tuottama fantasiaseikkailu Mortal Engines julkaistaan 7. joulukuuta. Dokumenttiohjaus They Shall Not Grow Old puolestaan 17. joulukuuta.

Peter Jacksonilla on Hobitti-elokuvien jälkeen kulunut neljä vuotta hiljaisuudessa. Nyt hiljaisuus on ohi ja Jacksonin ohjaama, ensimmäisestä maailmansodasta kertova dokumentti They Shall Not Grow Old on saanut julkaisupäivän, kertoo Variety.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta ensimmäisen maailmansodan päättymisestä, sillä aselepo solmittiin 11. marraskuuta 1918. Dokumentti julkaistaan Yhdysvaltain elokuvateattereissa sodan päättymisen muistoksi 17. joulukuuta. Britanniassa ensi-ilta on puolestaan jo marraskuun puolella.

Joulukuussa julkaistaan myös Jacksonin käsikirjoittama ja tuottama fantasiaseikkailu Mortal Engines, jonka ohjaa Christian Rivers. 7. joulukuuta ensi-iltansa saavassa elokuvassa ihmisyhteiskunta on joutunut sopeutumaan uudenlaiseen maailmaan luonnonmullistuksen jälkeen ja elää nykyisin liikkuvissa kaupungeissa. Elokuva pohjautuu Philip Reeven palkittuun kirjasarjaan.