Uusimmat

Netflix aikoo tehdä toisen tuotantokauden zombisarjalleen, joka on ainakin The Walking Deadia parempaa viihdettä

22.11.2019 09:12 Muropaketin toimitus

Netflix on tilannut toisen kauden Black Summer -zombisarjaa.

Netflix on Bloody Disgustingin mukaan tilannut toisen tuotantokauden Black Summer -zombisarjaa, jonka ensimmäinen kahdeksasta jaksosta koostuva tuotantokausi sai ensi-iltansa viime huhtikuussa.

Black Summer oli kaukana mestariteoksesta, mutta keräsi silti lähinnä kehuvia arvioita. Esimerkiksi Rotten Tomatoesin yhteen keräämistä kriitiikkoarvosteluista 76 prosenttia on kehuvia. Muropaketin arviossa Jamie Kingin tähdittämä sarja arvotettiin ainakin The Walking Deadia paremmaksi ja siitä todettiin muun muassa seuraavaa:

”Black Summerin juoni on niin yksinkertainen kuin olla ja voi. Jamie Kingin esittämän Rosen lisäksi lukuisat muut ihmiset yrittävät selvitä hengissä matkalla paikasta A paikkaan B. Henkilöhahmoja on mukana melkoinen määrä, ja kertomus aukeaa useiden eri ihmisten näkökulmasta. Hahmoja tulee ja menee, välillä heidän tiensä risteävät ja sama tilanne saatetaan näyttää useamman kerran eri henkilöiden silmin.

Heitä ei oikeastaan esitellä sen kummemmin, sillä sarja keskittyy pelkästään hahmojen yrityksiin paeta ja selvitä hengissä. Black Summer on siis niin kaukana esimerkiksi The Walking Deadista kuin olla ja voi. Tarjolla ei ole saippuaoopperaa, pohdintaa ihmisyydestä tai siitä mikä on moraalisesti oikein. Hahmot vain hiippailevat, juoksevat, taistelevat ja kuolevat.”

Black Summerin kakkoskauden ensi-ilta ei ole selvillä, mutta ilmeisesti se tulee tarjolle suoratoistopalveluun jossain vaiheessa ensi vuoden aikana.