Uusimmat

Netflix julkaisee Cobra Kai -sarjalle jatkoa nopeammin kuin moni uskalsi toivoakaan

21.04.2021 12:59 Muropaketin toimitus

Karate Kid -sarja Cobra Kain neljäs kausi tulee tarjolle melko nopeasti pandemiasta huolimatta.

Koronaviruspandemian takia lukemattomien elokuvien ja tv-sarjojen tuotannot ovat myöhässä, tauolla tai ties missä limbossa. Netflixin puolella jättihitiksi muodostuneen Karate Kid -sarja Cobra Kain neljäs kausi nähdään kuitenkin jo loppuvuonna.

Netflixin toimitusjohtaja Ted Sarandos puhuu myös Cobra Kain kohdalla ”vuoden 2021 viimeistä kvartaalista”, eli käytännössä loka-joulukuusta. Aiemmin tänään uutisoimme The Witcherin toisen kauden tulevan tarjolle samoihin aikoihin.

Cobra Kaita esitettiin alun perin kahden kauden verran YouTube Premiumissa, jonka jälkeen Netflix osti sen oikeudet. Kolmas kausi tuli tarjolle suoratoistopalveluun viime tammikuussa. Neljännen kauden kuvaukset alkoivat maaliskuun alussa.

Uudella kaudella sarjaan tulee mukaan ainakin kaksi uutta näyttelijää, eli Dallas Dupree Young ja Oona O’Brie. Heidän esittämistään hahmoista ei ole vielä kerrottu tarkkoja tietoja.

Cobra Kain pääosissa jatkavat Ralph Macchio ja myös alkuperäiselokuvasta tuttu William Zabka. Mukana ovat myös muun muassa Courtney Henggeler, Xolo Maridueña, Tanner Buchanan, Mary Mouser, Jacob Bertrand, Gianni Decenzo, Vanessa Rubio, Peyton List ja Martin Kove.