Uusimmat

Netflix-sarjan tähti syyttää Iron Fistin saamista haukuista nyt Donald Trumpia

14.03.2017 08:44 Muropaketin toimitus

Marvelin ja Netflixin yhteistyössä tekemä Iron Fist ei ole kerännyt samanlaista ylistystä osakseen kuin Daredevil, Jessica Jones tai Luke Cage.

Ensin Iron Fistin nimikkoroolia esittävä Finn Jones syytti sarjan saamista haukuista kriitikoita.

Nyt mies on keksinyt uuden selityksen Iron Fistin kehnolle vastaanotolle: Yhdysvaltain istuvan presidentin, siis Donald Trumpin.

Finnin mukaan yleisön on vaikea ottaa vastaan tarinaa etuoikeutetusta valkoisesta miehestä, koska sellainen koetaan nyt maailman suurimmaksi uhkaksi tosielämässä.

RadioTimesin haastattelussa Finn Jones muotoili näkemyksensä seuraavasti:

”Maailma on muuttunut paljon siitä kun kuvasimme sarjaa. Esitän valkoista amerikkalaista miljardöörisupersankaria aikana, jolloin valkoisen amerikkalaisen miljardöörin arkkityyppi on kansakunnan vihollinen numero yksi, etenkin Yhdysvalloissa. Kuvasimme Iron Fistin paljon ennen Trumpin valintaa, ja onkin todella kiinnostavaa nähdä miten hänen ollessa presidentti yleisön on vaikea samaistua johonkin valkoiseen etuoikeutettuun hahmoon”.

Domen arviossa Iron Fistista löytyi kyllä paljon ongelmia, mutta hopealusikka suussa syntynyt päähahmo ei ollut listalla: ”Iron Fist on käsittämättömän tylsä tekele, jonka harvat taistelukohtaukset saavat posket punaiseksi myötähäpeästä”, tylytti kriitikkomme.