Uusimmat

Netflix tekee elokuvan ja tv-sarjan Keanu Reevesin BRZRKR-sarjakuvasta – Ei varmaan ole vaikea arvata, kuka esittää pääosaa…

23.03.2021 08:10 Muropaketin toimitus

Netflix osti Keanu Reevesin huimia määriä myyneen sarjakuvan oikeudet.

Deadline kertoo Netflixin ostaneen Keanu Reevesin BRZRKR-sarjakuvan oikeudet. BOOM! Studios- kustantamon sarjiksen pohjalta tehdään Reevesin tähdittämä elokuva, jonka hän myös tuottaa. Sen lisäksi luvassa on animena toteutettu spinoff-sarja.

12-osainen BRZRKR-sarjis on Reevesin luoma ja yhdessä Matt Kindtin kanssa käsikirjoittama. Alessandro Vittin kuvittaman sarjakuvan ensimmäinen numero ilmestyi 3. maaliskuuta ja sitä on myyty jo yli 615 00 kappaletta. Toinen numero ilmestyy 28. huhtikuuta ja ensimmäinen neljä numeroa sisältävä albumi julkaistaan loppukesästä.

BRZRKR-sarjakuvan ensimmäisen numeron voit ostaa digimuodossa esimerkiksi täältä.

BRZRKR kertoo 80 000 vuotta vanhasta Berzerker-soturista. Reevesiltä näyttävä ilmestys on puoliksi ihminen ja puoliksi jumala, jonka veri vetää taisteluun.

Elokuvan ja sarjan ensi-illoista tai muista näyttelijöistä ei ole vielä tietoa. Reeves nähdään seuraavaksi joulukuussa ensi-iltansa saavassa Matrix 4 -elokuvassa. Hänen tähdittämänsä John Wick 4:n kuvaukset alkavat vielä tämän kevään aikana.