Netflixin House of Cards lopetetaan – Ei liity Kevin Spaceyn seksiskandaaliin

31.10.2017 09:34 | Muropaketin toimitus

Ensi vuonna nähtävä kuudes tuotantokausi jää Netflixin alkuperäissarjan viimeiseksi.

Varietyn mukaan Netflixin ensimmäinen alkuperäissarja päättyy parhaillaan kuvattavan kuudennen kauden jälkeen. Netflix vahvisti asian tiedotteessaan ja otti kantaa myös sarjan pääosanesittäjä Kevin Spaceyn ympärillä puhjenneeseen seksiskandaaliin, jota striimauspalvelu pitää ”syvästi häiritsevänä”. Spaceyn syytetään ahdistelleen näyttelijä Anthony Rappia tämän ollessa vasta 14-vuotias vuonna 1986.

Spacey ei kieltänyt syytöksiä, vaan julkaisi Twitterissä pitkän viestin, jonka pääpaino oli hänen omassa seksuaalisessa suuntautumisessaan. Näyttelijä on saanut reippaasti kritiikkiä kirjoituksestaan, jossa kyllä pyydettiin anteeksi, mutta vietiin huomio aivan muualle ahdistelutapauksesta.

CBS kertoo, ettei House of Cards -sarjan lopettamispäätös liity Spaceyyn, vaan se on tehty jo aiemmin.

Muropaketin uusimmat