Uusimmat

Nettihuhut saattavat poikia Mark Wahlbergille sittenkin roolin Transformers 4:ssa

08.11.2012 10:00 Muropaketin toimitus

Michael Bay

Internetissä kiersi hiljattain uutinen, jonka mukaan Michael Bay haluaisi Mark Wahlbergin Transformers 4:n pääosaan. Tämä tieto ei pitänyt paikkaansa, mutta huhu sai aikaan hupaisan käänteen elokuvan roolitustyössä.

Michael Bay ei siis ollut suunnitellut Mark Wahlbergia Transformersin neljänteen osaan, mutta huhu sai hänet pohtimaan asiaa. Alun perin miehet valmistelivat ihan toista elokuvaa, mutta nyt yhteistyö saattaakin jatkua jättirobottien parissa.

Kotisivuillaan Michael Bay kommentoi asiaa seuraavasti:

”Ammuin alas viime viikon nettihuhut. Niiden mukaan Mark Wahlberg oli ehdolla Transformers 4:n pääosaan. Työstämme toista elokuvaa nyt, emme T4:aa. MInusta oli hauskaa työskennellä Markin kanssa Pain and Gain -elokuvan parissa, hän suoriutui siitä todella hyvin”, Bay totesi viitaten ensi vuonna ilmestyvään elokuvaansa.

Ja sitten takaisin Transformersiin. ”Nettihuhu antoi minulle joitakin ideoita. Olemme nyt vasta kehittämässä tarinaa Transformers 4:lle. Ja jotkin ideat vetävät puoleensa sekä minua että käsikirjoittajaani – joten kiitos vaan Mark Wahlberg -huhun aloittaneelle”.

Nähtäväksi jää, esiintyykö Mark Wahlberg todella Transformers 4:ssa. Elokuva saa ensi-iltansa kesällä 2014.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Slash Film