Uusimmat

Nicolas Cage kasvatti viikset ja muuttui pahaksi

09.03.2016 10:28 Tatu Junni

Nicolas Cage esittää seuraavassa elokuvassaa pahaa kyttää yhdessä Taru sormusten herrasta -tähti Elijah Woodin kanssa.

The Trust kertoo parista rivijeparista, jotka hyppäävät väärälle puolelle lakia lisäansioiden toivossa. Kuten odottaa saattaa, kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaisesti,  kun nälkä kasvaa syödessä.

Alex ja Benjamin Brewerin ohjaaman The Trustin pääosissa nähdään myös SKy Ferreira ja Jerry Lewis. Elokuva julkaistaan USA:ssa toukokuussa.

The Trust

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat