Uusimmat

Nicolas Cage kertoi, mitä elokuvaa hän pelkää eniten

13.10.2015 14:06 Tatu Junni

Kauhistelujuhla Halloween lähestyy. Entertainment Weekly -lehti on tiedustellut sen tiimoilta Nicolas Cagelta ja muilta Hollywood-tähdiltä, mitä elokuvia he pelkäävät eniten.

EW:n kauhikimaran aloittaneen Nicolas Cagen vastaus oli kohtalaisen valistunut.

”Mikä tahansa japanilaisen kauhuohjaaja Hideo Nakatan elokuva on hyvä vastaus tähän”, Cage totesi.

”Katsoin juuri koko Ringu-sarjan. Mielestäni Nakata ymmärtää unien logiikkaa tavalla, joka on kuumottavuudessaan ihan omaa luokkaansa. En ole nähnyt vastaavaa muilla ohjaajilla. Hän on ihan omaa luokkaansa”.

Suomessa Ringusta tunnetaan paremmin sen jenkkiversio Ring, joka sai ensi-iltansa vuonna 2002. Elokuvasarja on saamassa jatkoa ensi vuonna.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat