Nicolas Cagen possu hukassa -leffa Pig kerää kehuja

16.07.2021 13:55 | Muropaketin toimitus

Nicolas Cagen Pig-elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa tänään.

Hurjaa tahtia leffoja tekevän Nicolas Cagen edelliset oikeasti hyvät elokuvat olivat vuoden 2018 Mandy ja seuraavana vuonna ilmestynyt Color Out of Space. Myös tänään Yhdysvalloissa ensi-iltansa saanut Pig on ilmeisesti varsin passeli, sillä kriitikot kehuvat possuleffaa kilpaa.

Metacritic-sivustolla Pig-elokuvan arvioiden keskiarvo on tällä hetkellä 85 / 100 ja Rotten Tomatoesin puolella näkemästään on pitänyt jopa 98 prosenttia kriitikoista. Erityisesti Cagen roolisuoritus kerää kehuja.

Pig on Michael Samoskin ohjaama elokuva, jossa Nicolas Cagen esittämä kokki Rob menettää rakkaan tryffelipossunsa ja tahtoo sen kovasti takaisin. Pig ei ole komedia jossa Cage huutaa naama punaisena, vaan synkkä draama ja kostotarina.

Cagen lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Alex Wolff ja Adam Arkin.

Pig-leffan saapumisesta Suomeen ei ole valitettavasti vielä mitään tietoa.