Uusimmat

Night Visions 2011: Ohjelmistossa Sucker Punch, The Troll Hunter ja kulttiklassikoita

16.03.2011 12:28 Muropaketin toimitus

The Troll Hunter

Suomen suurin ja vanhin kauhu-, fantasia- ja kulttielokuvafestivaali Night Visions rykäisee kotimaisen elokuvatapahtumavuoden jälleen täyteen vauhtiin 1.–3. huhtikuuta.

Helsingin Kino Engelin kahdelle valkokankaalle heijastuu kahden yön aikana peräti 15 pitkää elokuvaa, jotka on poimittu ohjelmistoon kahdeksasta maasta, kolmelta eri mantereelta.

Festivaalilla saa Suomen-ensi-iltansa muun muassa Rotterdamin elokuvafestivaalin pääpalkinnon juuri helmikuussa voittanut espanjalaisfantasia Finisterrae, joka lukeutuu alkuvuoden 2011 kansainvälisesti kohutuimpiin elokuviin. Barcelonan legendaarisen Sonar-festivaalin johtajan Sergio Caballeron esikoisohjauksen on kuvannut Tom Fordin A Single Manista moninkertaisesti palkittu virtuoosi Eduard Grau ja tuottanut Luis Minarro, joka kohosi valokeiloihin viime keväänä Cannesin Kultaisen palmun voittaneella elokuvallaan Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives. Kovien nimien seurana on tiukkaa suomalaisväriä: Finisterraen äänimaailmasta vastaa maestro Jimi Tenor, joka saapuu myös Night Visions -festivaalin kunniavieraaksi.

Ohjelmiston odotetuimpien elokuvien joukkoon lukeutuvat lisäksi Zack ”Watchmen” Snyderin kuuma fantasiauutuus Sucker Punch (USA 2011), vuoden kansainvälisesti kovin pohjoismainen genremenestyjä ja Sundance-festivaalin suosikki The Troll Hunter (Norja 2010) sekä Japanin kiinnostavimman nykytekijän Sion ”Love Exposure” Sonon tinkimätön murhatarina Cold Fish (Japani 2010).

Ohjelmistoa täydentää kattava valikoima klassikkoelokuvia, joista useimpia ei ole esitetty leikkaamattomassa muodossaan Suomen valkokankailla koskaan aiemmin. Helmien joukkoon lukeutuvat muun muassa tammikuussa 2011 menehtyneen Juan Piquer Simónin merkkiteos Pieces (Espanja/USA 1982), ohjaajamestari Orson Wellesin juontama apokalyptinen dokumentti The Late Great Planet Earth (USA 1979) sekä Quentin Tarantinoa innoittaneen Inglorious Bastards -ohjaajan Enzo G. Castellarin toimintarypistys Day of the Cobra (Italia 1980).

Festivaalin sarjaliput ovat ennakkomyynnissä nyt:
LA-SU-SARJALIPPU (7 esitystä) 40 e
PE-SU-SARJALIPPU (12 esitystä) 60 e

Sarjaliput ovat henkilökohtaisia. Ennakkomyynti ainoastaan netin kautta osoitteesta btb2011@nightvisions.info. Yksittäislippujen (7,50 e / kpl) ennakkomyynti ainoastaan Kino Engelistä perjantaina 1.4. ja lauantaina 2.4. klo 20 alkaen.

www.nightvisions.info