Uusimmat

Night Visions -vinkki 2/7: Deathgasm on taattua splatter-komediaa metallin ystäville

30.10.2015 08:00 Tuukka Hämäläinen

Night Visions Maximum Halloween 3015 järjestetään Helsingissä marraskuun 2015 ensimmäisellä viikolla. Keskiviikosta 4.11. sunnuntaihin 8.11. valkokankaat täyttyvät kulttiklassikoista, kammioiden kummajaisista ja kuumista uutuuksista. Dome.fi esittelee seitsemän elokuvaa Night Visionsin ohjelmistosta.

Toisena on vuorossa Deathgasm.

Uusi-Seelanti ja splatter ovat kulkeneet käsi kädessä ainakin Peter Jacksonin varhaisemmista elokuvista lähtien, ja Night Visionsin ohjelmistosta löytyvä Deathgasm jatkaa tällä uljaalla, Bad Tasten (1987) ja Braindeadin (1992) viitoittamalla tiellä. Lisukkeena leffassa on vielä helkkaristi metallia.

Brodie (Milo Cawthorne) on syrjäänvetäytyvä lukiolainen, johon kaikki entiset ja nykyiset teinihevarit voivat helposti samaistua. Kun Brodien äiti päätyy vankilaan, joutuu hän muuttamaan enonsa luokse pikkukaupunkiin, jossa ei ole paljon muuta tekemistä kuin tulla koulukiusatuksi, kuunnella mättömusiikkia ja vältellä roolipelien pelaamista ainoiden kavereiden kanssa. Eikä se koulun kaunein tyttökään (Kimberley Crossman) tunnu jätkää huomaavan.

Kaikki muuttuu kun Brodie kohtaa vanhemman metallin ystävän Zakkin (James Blake), jonka kanssa on pian bändikin pystyssä. Kun pojat vielä onnistuvat ”löytämään” legendaarisen Häxansword-yhtyeen kadonneeksi luullun kitaristin ja saamaan tältä käsiinsä mystisen ävellyksen, näyttää tulevaisuus jo valoisammalta. Kuinka ollakaan sekopääkitaristin tuherrus on kuitenkin ”musta hymni”, jonka kuulijat muuttuvat verta oksentaviksi riivatuiksi ja joka kutsuu kaiken lisäksi demonien ruhtinaan Maan päälle.

Deathgasm

Deathgasm on pätevä yhdistelmä metallitribuuttia, kauhukomediaa ja splatteria. Parhaimmillaan leffa on komediana, sillä etenkin alkupuolella vitsit ovat aidosti hauskoja. Parhaimmillaan Jason Lei Howdenin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva löytää huumoria metallimusiikin ja sen ystävien stereotyypeista, sekä ihan vaan teini-iän kasvukivuista.

Splatter-tehosteet ovat myös ensiluokkaisia – onhan Howden ollut jopa töissä Peter Jacksonin tehostefirmassa. Loppupuolella meno äityy alatyylisyydessään jo lapselliseksi, mutta eiköhän löydy niitäkin, joiden mielestä juuri tämä on sitä leffan parasta antia.

Deathgasm on ylimalkaan viihdyttävä pläjäys, jonka huumori on parhaimmillaan laadukasta ja tuotantoarvot riittävät korkealla, vaikka kyse onkin ohjaajan esikoispitkästä elokuvasta. Mahtavinta antia ovat ”metallifantasiat”, joissa tilutetaan kitaraa vuoren huipulla liekkien roihutessa ja naisten roikkuessa tissit paljaina jaloissa.

Leffan suhde metalliin on kuitenkin läpeensä rakastava, vaikka paljon sen kustannuksella vitsaillaankin. Tässä reseptissä on yhtä paljon tribuuttia kuin parodiaakin.

Deathgasm nähdään Night Visionsissa lauantaina 31.10. klo 20.00 (ennakko) ja lauantaina 7.11. klo 21.15. Festivaalin koko ohjelmisto täällä.

Night Visions -vinkki 1/7: Bite on oksettavan rujo body horror -elokuva

Night Visions -vinkki 3/7: Voisikos kuolleen kanssa harrastaa seksiä?

Night Visions -vinkki 4/7: Hiekkarannasta tulee bikinipimujen helvetti The Sandissa

Night Visions -vinkki 5/7: Mikä oikein pilasi 1990-luvun epäonnisimman leffan?

Night Visions -vinkki 6/7: Karate Kidin “Mr. Miyagi” oli todellinen henkilö

Night Visions -vinkki 7/7: Tyly talonmies pelasti maailman Cthulhulta

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat