Uusimmat

Ninjakilpikonnat eivät ole enää teinejä tai mutantteja – ainakaan uuden Turtles-elokuvan nimessä

29.03.2012 11:35 Muropaketin toimitus

Ninja Turtles

Michael Bayn tuottaman uuden Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvan ympärillä pyörivä kohu ei ota laantuakseen. Nyt hahmojen fanit ovat pahoittaneet mielensä elokuvan nimestä.

Uuden ninjakilpikonnaelokuvan nimi on yksinkertaisesti ”Ninja Turtles”. Nimestä on siis tiputettu pois teini-ikään ja mutanttiuteen liittyvät ilmaisut. Kenen on syy? Michael Baynko? Ei suinkaan, ei ainakaan miehen itsensä mukaan. Ohjaaja-tuottaja on kommentoinut Shoot For the Edit -sivustolla nimimuutosta ja pesee kätensä siihen liittyvistä käänteistä.

”Paramount-studion markkinointi muutti nimen. He tekivät siitä yksinkertaisemman. Muistamanne hahmot ovat kuitenkin juuri samanlaisia kuin ennenkin ja kyllä, he käyttäytyvät yhä kuin teini-ikäiset”, Bay lupasi ja jatkoi:

”Käsikirjoituksen tekee kaksi hyvin fiksua kirjoittajaa yhdessä Ninja Turtlesien toisen luojan kanssa. He haluavat HYVIN PALJON tehdä tästä faneja miellyttävän elokuvan. Kaikki tässä tiimissä välittävät faneista. Antakaa heille mahdollisuus. Ohjaaja Jonathan [Liebesman] on valtava Turtles-fani. HÄN EI TUOTA TEILLE PETTYMYSTÄ”.

Ninja Turtles saa ensi-iltansa jouluna 2013.

Lähde: Shoot For the Edit