Uusimmat

Noah-ohjaaja vastasi elokuvansa kriitikoille: ”Nooa ei ole pelastamassa vauvoja”

07.04.2014 09:30 Muropaketin toimitus

Noah

Perjantaina Suomen elokuvateattereihin saapunut Noah on saanut melko ristiriitaisen vastaanoton.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Darren Aronofskya on syytetty muun muassa siitä, että hän on tehnyt Nooasta (Russell Crowe) ekohipin, jota kiinnostaa luonto enemmän kuin ihmiset.

Aronofsky ei ole tällaisista puheista pahoillaan. Hänelle itselleen on täysin selvää, mikä idea Noah-elokuvassa on. Sen tarina on uskollinen Raamatulle – ja piste.

”Nooa pelastaa eläimet, hän ei ole pelastamassa viattomia vauvoja – hän pelastaa eläimet, luomakunnan”, Aronofksy totesi CNN:lle.

”Samalla ohjaaja myönsi, että Noahissa on mukana myös ympäristöystävällinen sanoma. ”Sen mukaan ottaminen oli meille alusta asti hyvin selvää. Sen poistaminen tarinasta olisi ollut mielestämme suurempi työ kuin jättää se mukaan tarinaan”.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Arvostelu: Russell Crowen kohuttu Noah-elokuva yllättää fantasia-aineksillaan ja sopii pakanoillekin 4.4.2014
o Noah-ohjaaja Darren Aronofsky paljasti, miksi hän ei tehnytkään The Wolverine -elokuvaa 1.4.2014
o Russell Crowen ”raamatullinen, mutta liian maallinen” Noah-elokuva on jo kielletty useissa maissa 11.3.2014
o Ei tarpeeksi raamatullinen: Russell Crowen Noah-elokuvan alkuun lisätään varoitusteksti vihaisten kristittyjen pelossa 4.3.2014
o Raha puhuu: Russell Crowen Noah-elokuvasta muokataan kiireessä 3D-versio – mutta jenkit eivät sitä näe 6.2.2014

Teksti: Tatu Junni
Lähde: CNN