Nyt lentää veri ja suolenpätkät! Uusi Invincible-traileri tekee hyvin selväksi, ettei sarjaa ole tehty lapsille

22.02.2021 08:22 | Muropaketin toimitus

The Walking Deadista tutun Robert Kirkmanin ääriväkivaltainen supersankarisaippuaooppera nähdään maaliskuussa.

Amazon on julkaissut Robert Kirkmanin saman nimiseen sarjakuvaan perustuvasta Invincible-sarjasta vihdoinkin trailerin, joka näyttää rehellisesti mistä oikein on kyse. Invincible on sekoitus ääriväkivaltaista supersankarikertomusta ja ihmissuhdedraamaa, joista on aiemmissa mainoksissa esitelty lähinnä jälkimmäistä.

Invincible-animaatiosarja kertoo Mark Graysonista, tavallisesta teinipojasta, jonka isä on maailman vahvin supersankari Omni-Man. Täyttäessään 17 vuotta myös Markin supervoimat heräävät. Tämä on vain tarinan lähtöasetelma, jota käsitellään sarjakuvassa vain parin ensimmäisen albumin verran. Myöhemmin aikuisille suunnattu kertomus ponkaisee aivan muille tasoille. Traileri härnää jonkin verran ensimmäistä kunnon yllätysjuonenkäännettä.

Sarjan ääninäyttelijöinä toimivat muun muassa Steven Yeun, Sandra Oh, J.K. Simmons, Seth Rogen, Gillian Jacobs, Andrew Rannells, Zazie Beetz, Mark Hamill, Walton Goggins, Jason Mantzoukas, Mae Whitman ja Chris Diamantopoulos.

Invincible alkaa Amazon Prime Videossa 26. maaliskuuta, jolloin tarjolle tulee kolme ensimmäistä jaksoa. Uudet jaksot nähdään aina perjantaisin. Ensimmäinen kausi koostuu kahdeksasta jaksosta.

Muropaketin uusimmat