Uusimmat

Nyt on tulossa erilainen joululeffa: Walton Gogginsin esittämä palkkamurhaaja jahtaa Mel Gibsonin juoppoa joulupukkia Fatman-toimintakomedian trailerissa

08.10.2020 08:28 Muropaketin toimitus

Fatman-elokuvassa yritetään nirhata joulupukki.

Saban Films on julkaissut ensimmäisen trailerin Fatman-elokuvasta, jonka pääosissa nähdään Mel Gibson ja Walton Goggins.

Elokuvan ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Nelmsin veljekset, eli Eshom ja Ian Nelms, jotka tunnetaan muun muassa Small Town Crime – ja Waffle Street -elokuvista. Gogginsin ja Gibsonin lisäksi Fatmanissa nähdään myös Marianne Jean-Baptiste.

Fatman on musta komedia, jossa 12-vuotias poika saa joululahjaksi hiilenpalan ja palkkaa Gogginsin näyttelemän Skinnyman-palkkamurhaajan tappamaan joulupukin, jota esittää Mel Gibson. Päivätyökseen Skinnyman tekee myyjän hommia lelukaupassa.

Fatman saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa valituissa teattereissa 13. marraskuuta ja saapuu VOD-palveluihin jo 17. marraskuuta.

Suomen ensi-ilta ei ole vielä selvillä, mutta eiköhän elokuvan voi vuokrata meilläkin viimeistään joulun tienoilla.