Uusimmat

Ohjaaja Colin Trevorrow: ”Jurassic World: Dominion lopettaa leffasarjan”

22.01.2021 09:41 Muropaketin toimitus

Kolmas Jurassic World -elokuva nähdään vasta ensi vuonna.

Toisin kuin aiemmin kerrottiin, niin Jurassic World -elokuvasarja päättyy sen kolmanteen osaan, eli Jurassic World: Dominion -leffaan.

Asian vahvistaa elokuvan ohjaaja Colin Trevorrow Entertainment Weeklyn haastattelussa. Hän kertoo mieltävänsä Dominionin osaksi yhtä isoa kokonaisuutta, ja trilogian selventävän myös Jurassic Park -elokuvien tarinaa.

– Minulle Dominion on kerrotun tarinan päätös. Kolmannen Jurassic Park -elokuvan lopussa kokonaisuus ei ehkä tullut aivan selväksi, koska ne leffat seisoivat kaikki omilla jaloillaan, ollen episodimaisia. Jurassic World -trilogia on erilainen. Haluan katsojan hahmottavan Dominionia katsoessaan yhden ison tarinan, Trevorrow sanoo.

Ohjaaja toimii myös Netflixin Jurassic World: Camp Cretaceous -sarjan vastaavana tuottajana. Sarjan kakkoskausi tulee tarjolle suoratoistopalveluun tänään. Trevorrow kertoo myös, että uusien jaksojen tapahtumilla on yhteys Dominion-leffaan, mutta ei tietenkään paljasta sen enempää.

Jurassic World: Dominion -elokuvassa esiintyvät muun muassa vanhat tutut Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Sam Neill, Laura Dern, Jeff Goldblum, Daniella Pineda, Isabella Sermon, Justice Smith, Omar Sy ja BD Wong. Uusina kasvoina mukaan liittyvät Mamoudou Athie, Scott Haze, Dichen Lachman, Campbell Scott ja DeWanda Wise.

Jurassic World: Dominion saa ensi-iltansa 10.6.2022.