Uusimmat

Ohjaaja Gareth Edwards selitti syyt Rogue Onen kohutuille lisäkuvauksille

13.12.2016 19:26 Muropaketin toimitus

Fanien huoli taisi olla turhaa.

Viime kesänä Star Wars -fanit huolestuivat, kun Rogue One -elokuva vaati mittavat lisäkuvaukset. Nyt ohjaaja Gareth Edwards kertoo tuoreessa The Los Angeles Timesin haastattelussa mistä oikein oli kyse.

– Kaikkien loistavien klassikkoelokuvien kuvauksista kerrotaan kauhutarinoita. Sen tietäen osasin odottaa pientä taistelua. Aloin tuntea itseni kuin leffan hahmoksi, jonka lähes mahdottomana päämääränä on varastaa Kuolontähden piirustukset, kun oikeasti päämääränämme oli tehdä hyvä Star Wars -leffa, Gareth sanoo.

Ohjaaja jatkaa paljastamalla, minkä takia lisäkuvauksia tarvittiin niin paljon.

– Noin kolmasosa kuvaamastamme materiaalista oli tehty dokumentaariseen tyyliin. Sitä kamaa oli tuntitolkulla. Yleensä kun leffa kuvataan ja leikataan, niin se on aika simppeliä, A-B-C-D-E -osat ja eteenpäin. Meillä oli niin paljon tavaraa, että oikean järjestyksen löytäminen leikkaushuoneessa kesti pitkän aikaa.

– Tarkoitus oli alun perinkin tehdä lisäkuvauksia, mutta pitkän leikkausprosessin takia aikataulu venyi. Kun Disney vihdoin näki valmiin elokuvan, he pitivät siitä erittäin paljon ja lupasivat, että saamme heiltä kaiken tuen, ihan mihin tahansa. Erikoistehosteita olikin sitten kohtauksissa yht’äkkiä melkein 1700 alkuperäisen 600 sijaan. 1000 tehosteen suunnittelussa ja kuvaamisessa kestäisi normaalisti vuoden verran. Me saimme ne kaikki valmiiksi vasta noin viikko sitten, ohjaaja paljastaa.

Loppupeleissä Edwards teki mieluummin yhteistyötä kuin piti jääräpäisesti kiinni alkuperäisestä visiostaan.

– Olisihan se nättiä kirjoittaa tarina, kuvata ja leikata se sellaisenaan ja sillä selvä, hittielokuva on valmis. Mutta taidetta, tai ainakaan hyvää taidetta ei luoda sillä tavalla. Se on prosessi, jossa kokeillaan, reagoidaan ja parannellaan. Niin haluan toimia jatkossakin, orgaanisesti, enkä tyytyä vain alkuperäiseen ideaan.

Kannattiko pitkä säätäminen selviää huomenna 14. joulukuuta, kun Rogue One saa Suomen ensi-iltansa.

Lähde: The Los Angeles Times