Uusimmat

Ohjaaja Lars von Trier ei itseasiassa olekaan pahoillaan Hitler-puheistaan

21.09.2011 14:30 Muropaketin toimitus

Lars von Trier

Lars von Trier herätti keväällä Cannesissa pahennusta ja hankki samalla itselleen porttikiellon elokuvajuhlille mainostaessaan tuntevansa ”pikkuisen sympatiaa Hitleriä kohtaan”. Tanskalaisohjaaja pyysi tapahtuneen jälkeen anteeksi sanomisiaan, mutta onkin nyt päättänyt, ettei hän itseasiassa olekaan pahoillaan.

CQ:n haastattelussa uutta Nymfomaani-elokuvaansa valmisteleva Lars Von Trier totesi mm. seuraavaa:

”Olen pahoillani siitä etten tehnyt tarpeeksi hyvin selväksi että vitsailin, mutta en ole pahoillani siitä mitä sanoin – se olisi luontoni vastaista. En usko, että on olemassa ’oikeita’ ja ’vääriä’ sanomisia. Sellainen minä olen”, von Trier puolustautui tuttuun epäselvään tapaansa ja jatkoi: ”Jos pyytäisin anteeksi sanomisiani joutuisin samalla pahoittelemaan sitä millainen ihminen olen ja periaatteitani, ja se tuhoaisi minut ihmisenä. En siis ole pahoillani siitä mitä sanoin”.

Lars von Trier myös painotti, ettei hän ole pahoillaan ylipäänsä mistään mitä hän on elämänsä aikana tehnyt. Yksi poikkeus tähänkin kaavaan kuitenkin löytyy: Lars katuu että tappoi lapsena lemmikkilintunsa, kun ei muistanut ruokkia sitä.

Mikäli jollekin on yhä epäselvää mistä natsikohu sai alkunsa, kannattaa uhrata ajastaan pari minuuttia tämän videon parissa. Muistakaa seurata Kirsten Dunstin ilmeitä.

 

Lähde: cq.com