Uusimmat

Ohjaaja löytyi: Lara Croft palaa valkokankaalle

18.11.2015 12:00 Tatu Junni

Angelina Jolien tähdittämä Lara Croft: Tomb Raider menestyi vuosituhannen alussa elokuvateattereissa sen verran hyvin, että jatko-osa julkaistiin paria vuotta myöhemmin. Vuoden 2003 jälkeen Laraa ei kuitenkaan ole valkokankaalla nähty.

Videopelifanien iloksi tilanne on korjaantumassa, sillä Tomb Raider -peleistä kaavaillaan parhaillaan uutta filmatisointia. Kuten nyky-Hollywoodin tuntevat arvaavat, luvassa on uusi alku puhtaalta pöydältä. Nimiosan näyttelijästä ei ole vielä tietoa, mutta Angelina Jolie se ei ainakaan ole.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja sen sijaan tiedetään jo.

The Hollywood Reporterin mukaan norjalainen Roar Uthaug (The Wave) ohjaa Tomb Raiderin paluun Geneva Robertson-Dworetin käsikirjoituksen pohjalta.

Koko homma on vielä sen verran alkutekijöissään, ettei ensi-illan ajankohdasta ole kukaan puhunut vielä julkisesti. Otaksua voisi, että menee vielä vähintään pari vuotta ennen kuin hautojen ryöstö pääsee taas käyntiin.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat