Uusimmat

Ohjaaja paljasti: Stan Lee oli jo melkein sokea tehdessään yhden viimeisistä Marvel-rooleistaan

14.09.2020 09:22 Muropaketin toimitus

Stan Lee teki Spider-Man: Into the Spider-Verse -elokuvan roolinsa omalla toimistollaan.

95-vuotiaana marraskuussa vuonna 2018 kuollut Stan Lee teki yhden viimeisistä cameo-rooleistaan Marvel-leffassa melkein sokeana.

Spider-Man: Into the Spider-Verse -elokuva sai ensi-iltansa vain kuukautta myöhemmin. Elokuvan ohjaaja Peter Ramsey vieraili Literary Joe’s Inner Child -podcastissa, jossa hän kertoi Leen vuorosanojen äänittämisestä.

– Teimme äänitykset Stanin toimistolla, koska hän oli jo melkein sokea. Se oli vähän vaikea tilanne, mutta Stan itse oli tuttuun tapaansa mukava ja hyvällä tuulella. Hän halusi jutella ja kätellä kaikkia tiimimme jäseniä, Ramsey kertoo.

Spider-Man: Into the Spider-Verse -elokuva voitti vuoden 2018 parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon.

Muropaketin arviossa elokuvasta todettiin muun muassa seuraavaa:

”Kaikesta paistaa läpi, että tekijät ovat ymmärtäneet kuka ja mikä Hämähäkkimies on – ja halunneet tehdä hahmolle kunniaa. Ennen kaikkea Spider-Man: Into the Spider-Verse onkin elämää ja valkokangasta suurempi rakkauskirje yhdelle kaikkien aikojen parhaista supersankareista. Siinä sivussa se on yksi kaikkien aikojen parhaista supersankarielokuvista ja yksi vuoden 2018 parhaista viihde-elokuvista.”

Arvostelu: Spider-Man: Into the Spider-Verse on yksi vuoden 2018 parhaista elokuvista