Oikaisu: Avatar 2 -uutisemme oli silkkaa puppua

30.09.2015 18:00 | Tatu Junni

Esittelimme maanantaina tuottaja Jon Landaun Twitterissä julkaiseman kuvan Avatar 2:n tiimoilta.

Tai niin kuvittelimme.

Deadline-sivusto nimittäin uutisoi, että Avatar 2:n Na’vi-hahmoa esittelevä hahmo on silkka väärennös, samoin kuin koko ”Jon Landaun” Twitter-tili.

Dome.fi:n lisäksi moni isompikin media, kuten The Hollywood Reporter, meni halpaan. Huijaritili on tätä kirjoittaessa jäädytetty.

Pahoittelut siis täten harhaanjohtamisesta!

Alkuperäinen uutinen löytyy täältä:

Uusi Avatar 2 -kuva: Lisää avaruussmurffeja valkokankaalle

James Cameronin ohjaama Avatar 2 saa tällä tietoa ensi-iltansa vuonna 2017 – eli kahdeksan vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen.