Uusimmat

Oletko huomannut: Ei ole sattumaa, että Marvel Studiosin seuraava elokuva julkaistaan 8.3.2019

26.09.2018 18:01 Muropaketin toimitus

Brie Larsonin tähdittämä, Marvel Studiosin ensimmäinen naisvetoinen elokuva Captain Marvel saa ensi-iltansa kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta 2019.

Marvel Studios julkaisee ensi vuonna ensimmäisen elokuvansa, missä on naispuolinen hahmo pääosassa. Yli kymmenen vuoden ajan Marvelin elokuvauniversumin elokuvissa päähahmo on ollut mies, mutta tähän tulee vihdoin muutos.

Brie Larsonin tähdittämä Captain Marvel julkaistaan 8. maaliskuuta 2019, eikä julkaisupäivää ole repäisty mitenkään hatusta. Kyseinen päivä on nimittäin myös kansainvälinen naistenpäivä.

YK:n virallistamana vuodesta 1975 lähtien vietettyä päivää juhlitaan “naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivänä”. Captain Marvelissa ei ole nainen ainoastaan keskussankarina ensimmäistä kertaa, vaan myös elokuvan ohjaaja on ensimmäistä kertaa MCU:n historiassa nainen. Elokuvan ohjaavat yhteistyössä Anna Boden ja Ryan Fleck. Boden on tehnyt myös elokuvan käsikirjoituksen.

Oman elokuvansa jälkeen Captain Marvel liittyy Avengersien joukkoon toukokuun alussa saavassa Avengers 4:ssa.