Olutta elokuvateatterissa: Riviera aukeaa Helsingissä tänään

30.11.2016 17:18 | Muropaketin toimitus

ARRIVAL

Kuluvana syksynä verrattain paljon mediassa esillä ollut elokuvateatteri Riviera on avannut ovensa tänään. Kyseessä on Suomen ensimmäinen päivittäin toimiva elokuvateatteri, jossa on baari sekä anniskelu- ja ruokatarjoilua salissa.

Helsingissä (Harjukatu 2) sijaitsevassa Rivierassa elokuvien katselu poikkeaa perusteellisesti vaikkapa Finnkinon isoista teattereista. Rivierassa on ensinnäkin täydet anniskeluoikeudet. Toisekseen elokuvia katsellaan yhden ja kahden hengen sohvilta, joiden vieressä on pienet pöydät ruokaa ja juomaa varten.

Elokuvateatterisalin lisäksi Rivierassa toimii myös itsenäinen baari, joka on auki joka päivä iltapäivästä pikkutunneille. Salissa on 60 ja baarissa 30 asiakaspaikkaa.

Elokuvia Rivierassa esitetään joka päivä. Avausviikon ohjelmistossa nähdään ennakkonäytöksenä Paul Verhoevenin Elle (laajempi ensi-ilta joulukuun alussa) sekä saman ohjaajan Robocop-klassikko vuodelta 1987. Valkokankaalle heijastetaan myös Domessa viisi tähteä saanut scifi-trilleri Arrival.


Rivierasta lisää teatterin kotisivuilla.