Uusimmat

Once Upon a Time in Hollywood -elokuva voi saada jatkoa – Brad Pitt vihjasi Quentin Tarantinon suunnitelmista

Brad Pittin roolihahmo Once Upon a Time in Hollywoodissa (2019) syntyi Gary Kentin innoittamana.

06.09.2019 17:03 Muropaketin toimitus

Quentin Tarantinon ohjaama Once Upon a Time in Hollywood saattaa jatkua tv-sarjana.

Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood kerää edelleen yleisöä elokuvateattereissa ja Suomessakin elokuva on jo kolme viikkoa ollut katsojatilaston kärkipaikalla. Kehuttu, vaikkakin samalla ristiriitaisen vastaanoton saanut elokuva voi saada jatkoa, mikäli Tarantinon ajatusleikit toteutuvat.

The New York Timesin haastattelussa elokuvan toisessa pääosassa nähtävä Brad Pitt kertoo keskustelleensa tv-sarjamuotoisesta jatkosta Tarantinon kanssa: “Joo, hän on puhunut siitä. Se on aika kiihottava idea.”

Pittin mukaan tv-sarja tarjoaisi tarinalle sellaisia mahdollisuuksia, mihin elokuva ei taivu. Tarantino on jo muokannut edellisestä elokuvastaan, The Hateful Eightistä, ja sen käyttämättä jääneistä materiaaleista neliosaisen minisarjan Netflixiin.

“Sarjoissa voidaan viettää hahmon ja tarinan kanssa paljon enemmän aikaa ja tutkia sellaisia kulmia, mitä ei aina voi tehdä elokuvassa. Hyvin paljon näistä elokuvista päätyy jäämään leikkaushuoneen lattialle, koska ne eivät mahdu mukaan. Sen takia minusta on mielenkiintoista, että Tarantino otti Hateful Eightin ja näennäisesti teki sen uudelleen neliosaisena sarjana. Siinä on parhaat puolet molemmista maailmoista: on olemassa elokuvaversio, mutta sarjaformaattiin voidaan laittaa enemmän sisältöä”, Pitt selittää.

Lue Muropaketin arvostelu Tarantinon uutuudesta täältä:

Once Upon a Time in Hollywood on Quentin Tarantinon neljän tähden rakkauskirje entisajan Hollywoodille