Uusimmat

Onko Kuudes aisti -ohjaaja M. Night Shyamalanista enää mihinkään?

08.09.2015 07:45 Tatu Junni

Kuudennella aistilla vuonna 1999 läpimurtonsa tehnyt M. Night Shyamalan on julkaissut viimeiset 10 vuotta toinen toistaan karmeampia elokuvia: The Happening, After Earth, The Last Airbender…

Tällä viikolla ensi-iltansa saava The Visit palauttaa Shyamalanin juurilleen. Se on pienimuotoinen kauhutrilleri, jota voisi tavallaan kutsua Kuudennen aistin sisarelokuvaksi.

Toivomme parasta, mutta pelkäämme pahinta.

The Visit kertoo sisaruksista, jotka lähetetään viikoksi isovanhempiensa luokse syrjäiselle maatilalle. Kun lapsille selviää, että vanha pariskunta on sekaantunut johonkin hyvin hämäräperäiseen, he tajuavat, että heidän omat mahdollisuutensa selviytyä kyläilystä hengissä hupenevat päivä päivältä…

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat