Uusimmat

Osa elokuvakriitikoista on jo nähnyt Fast & Furios 9:n – Näin odotettua toimintaleffaa on tähän mennessä kommentoitu

19.05.2021 08:07 Muropaketin toimitus

Fast & Furious 9 nähdään lopultakin kesäkuussa.

Universal-studion luotto Fast & Furious 9 -elokuvaan on ilmeisen kova, sillä Yhdysvalloissa 25. kesäkuuta vihdoinkin ensi-iltansa saava toimintaleffa on näytetty siellä jo osalle kriitikoista ja arviotkin on saanut jo julkaista.

Twitterin puolella suurin osa mekastuksen nähneistä toimittajista kehuu Justin Lin ohjaaman elokuvan olevan juuri oikealla tavalla aivotonta kesäviihdettä.

Metacriticin keskiarvo on viiden arvion perusteella tällä hetkellä 53 / 100 ja Rotten Tomatoesin puolella samojen arvostelujen perusteella leffasta on tykännyt 60 prosenttia kriitikoista.

Suomessa yli vuodella pandemian vuoksi myöhästyneen elokuvan ensi-ilta on näillä näkymin 30. kesäkuuta.