Uusimmat

Päätalo vetää väkeä elokuvateattereihin

07.10.2008 13:25 Muropaketin toimitus

päätaloPäätalo oli ensimmäisellä esitysviikollaan Suomen katsotuin elokuva jokaisena arkipäivänä. Elokuvan katsojamäärä teki suuren nousun toisena viikonloppunaan ja oli peräti 15 % suurempi verrattuna avausviikonloppuun.

Elokuvalla on nyt 10 päivän jälkeen koossa peräti 39 509 katsojaa. Vastaavasti aloittivat mm. menestyselokuvat Äideistä parhain ja Lupaus. Päätalo-elokuvan ensimmäisen viikon ja toisen viikonlopun kävijämäärät antavat luvan odottaa reilusti yli tavoitteen nousevaa tulosta ja pitkää elämää valkokankailla.

”Se, että elokuvan toisen viikonlopun katsojamäärä hakkaa aloitusviikonlopun, on poikkeuksellista ja kertoo että katsojat ovat pitäneet elokuvasta ja kehuneet sitä myös eteenpäin. Se kertoo myös siitä että kirjailijalegendan tarina kiinnostaa ihmisiä”, kertoo Nordisk Filmin kaupallinen johtaja Katarina Nyman.

”Päätalo-elokuva muistuttaa meitä siitä, miten sinnikäs ja pyyteetön työnteko kannattaa aina. Tämän elokuvan maailmassa arvot ovat lopuksi kohdallaan ja uskonkin sen siksi koskettavan yhä laajempaa yleisöä. Päätalo palkitse katsojansa, jotka eivät halua kaiken olevan kertakäyttöistä ja pinnallista” sanoo elokuvan tuottaja Mikko Tenhunen.