Uusimmat

Kapinahenki nousee! Uusi traileri Pacific Rimin jatko-osasta Uprising

24.01.2018 19:25 Muropaketin toimitus

Pacific Rim -toimintahitin jatko-osa rytistää Suomen valkokankaille 23. maaliskuuta muun maailman tapaan. Tänään julkaistu traileri esittelee uusia kohtauksia toimintaelokuvasta.

Guillermo del Toron vuonna 2013 ohjaama Pacific Rim oli maanmainio toimintarymistely. Jatko-osan ohjaksiin on del Toron tilalle astunut television puolella aiemmin mm. Angelissä ja Netflixin Daredevilissä työskennellyt Steven S. DeKnight, jolle Pacific Rim Uprising on debyyttiohjaus elokuvien puolella.

Maaliskuussa ensi-iltansa saavassa jatko-osassa John Boyega (uudet Star Wars -elokuvat) nähdään kapinallisena jaeger-pilottina, Jake Pentecostina, joka joutuu palaamaan rikollisesta alamaailmasta takaisin jättiläisrobotin ohjaimiin. Kaijut ovat nimittäin palanneet tuhoamaan tuntemaamme maailmaa.

Rinko Kikuchi palaa ensimmäisessä elokuvassa nähtyyn rooliinsa Mako Morina ja uusina kasvoina Jake saa rinnalleen lahjakkaan, kilpailevan pilotin nimeltä Lambert (Scott Eastwood, The Fate of the Furious) ja 15-vuotiaan robottihakkeri Amaran (Cailee Spaeny). Muissa rooleissa nähdään mm. Jing Tian, Burn Gorman, Adria Arjona ja Charlie Day.

Suomessa elokuva tulee elokuvateattereihin puolittain suomennetulla nimellä Pacific Rim – Kapina. Sen ensi-ilta on 23. maaliskuuta.