Uusimmat

Päivän tv-leffavinkki 2: Peter Franzén jahtaa Helsinkiä piinaavaa sarjamurhaajaa

04.11.2013 08:00 Muropaketin toimitus

Harjunpää ja pahan pappi

Yle TV1 esittää maanantai-illan elokuvana Harjunpää ja pahan pappi -trillerin. Elokuva alkaa kanavalla kello 22.20 ja päättyy kello 00.00.

Harjunpää ja pahan pappi on Olli Saarelan vuonna 2010 ohjaama elokuva, joka perustuu kirjailija ja ylikonstaapeli Matti Yrjänä Joensuun samannimiseen teokseen.

Pahan papin päähenkilö on Joensuun kirjoista tuttu rikosylikonstaapeli Timo Harjunpää. Oman tyttären traaginen kuolema koettelee Harjunpäätä sekä hänen perhettään. Harjunpään vaimon Elisan tulessa uskoon, Harjunpää pakenee ahdistustaan työpaikalle, outojen metrosurmien tutkimuksiin.

Tutkimusten edetessä synkät tapahtuvat alkavat kuitenkin lähestyä kohti Harjunpäätä itseään. Harjunpää on nähnyt ihmiselämän lohduttomimmat puolet, mutta milloinkaan hän ei ole kohdannut pimeyden voimia näin musertavan voimakkaina. 

Elokuvan pääosissa nähdään Peter Franzén, Irina Björklund, Jenni Banerjee, Tommi Korpela, Jorma Tommila ja Maria Järvenhelmi.