Uusimmat

Päivän tv-leffavinkki: Antti Reini on karismaattinen kaveri, mutta tätä roskaa hänkään ei pelasta

19.05.2014 05:00 Muropaketin toimitus

Vares – Uhkapelimerkki

Subin maanantai-illan elokuvana nähdään kahdeksas Vares-trilleri. Uhkapelimerkki alkaa kanavalla kello 21.00.

Keväällä 2012 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Jussi Vares (Antti Reini) rakastuu salaperäiseen kaunottareen Sole Sulaveteen – vain menettääkseen tämän kammottavalla tavalla. Murhan tutkimukset polkevat paikallaan, kunnes Vares erehtyy ottamaan selvitettäväkseen toimittaja Ruuhion saamien sekavien ilmiantokirjeiden taustoja.

Palkkamurhaaja Stahanov ottaa vastaan merkillisen toimeksiannon Turun suunnalta. Solen veli yllättää vaimonsa intiimissä tilanteessa väärän miehen seurassa ja lähtee epätoivoiselle odysseialle musta kollikissa kassissaan. Jäljet johtavat oudon tuttuihin henkilöihin, eikä uusilta kuolemantapauksilta vältytä. Lopuksi kuitenkin tarinan langat solmiutuvat yhteen, ja silmukka kiristyy kaikkien aikojen puhalluksen ympärillä.

Ja pälä pälä pää.

Juonikuvaus voi kuulostaa kiinnostavalta, mutta sitä Vares – Uhkapelimerkki ei ole. Dome.fi:n arvostelussa elokuvasta todettiin seuraavaa:

”On vauhtia, vaarallisia tilanteita ja toimintaa… tai siis ei ole. Tarina alkaa samanlaisella cliffhangerilla kuin Mission Impossible 3, mutta startti ei anna kertomukselle minkäänlaista etunojaa, vauhtia tai suuntaa. Vares törmäilee erilaisiin asioihin yksi toisensa jälkeen ja välillä tapahtuu jotain muuta. Kaikki tuntuu herttisen yhdentekevältä.”

Välttäkää parhaanne mukaan.