Paksuna (***)

Paksuna on ohjaaja-käsikirjoittaja Judd Apatow’n toinen kokoillan elokuva. 40 v. ja neitsyt -leffalla ja Freaks & Geeks -televisiosarjalla mainetta kerännyt Apatow on ehditty jo kohottaa Yhdysvalloissa hiljaiseksi neroksi, jonka kultakosketus on laadun ja menestyksen tae. Kun ottaa huomioon, että molemmat edellämainitut teokset olivat erinomaisia, on elokuvalla kovat paineet.

Leffan ydinidea on helposti selitetty. Ben Stone (Seth Rogen) on vetelehtijä, joka elää vakuutusrahoilla ja suunnittelee kavereidensa kanssa perustavansa sivuston, joka toimisi alastonkohtausten IMDB:nä. Hän törmää baarissa juuri ylennyksen saaneeseen Alison Scottiin (Katherine Heigl) ja he päätyvät harrastamaan seksiä – ilman ehkäisyä. Alkoholilla oli osuutta asiaan, kuten poliisitiedotteissa tavataan sanoa.

Seuraavana aamuna Ben ei enää näytä Alisonista yhtä viehättävältä, joten hän unohtaa miehen – kunnes huomaa kahdeksan viikkoa myöhemmin olevansa raskaana. Pienen pohdinnan jälkeen hän päättää pitää vauvan. Pysyvätkö Ben ja Alison yhdessä? Voisivatko he olla onnellisia? Olisiko heistä vanhemmiksi? Juoni pyörii näiden kysymysten ympärillä.

Judd Apatow oli yksi lyhytikäisen Freaks & Geeks -sarjan luojista. Sen mainitseminen tässä yhteydessä on perusteltua, koska sarjassa oli paljon samaa kuin Paksuna-elokuvassa: huumorin ja draaman luonteva yhdistäminen, omakohtaisuuden tuntu ja tietenkin näyttelijät. Apatow on tuonut monia Freaks & Geeksin keskeisistä näyttelijöistä tähän elokuvaan. Ei siis ole ihme, että heillä synkkaa hyvin Benin lapsenmielisenä kaveriporukkana.

Itse asiassa Paksuna onkin tarina siitä, voiko Ben kasvaa irti lapsellisista miesystävistään ja siirtyä aikuisten maailmaan. Hän yrittää pakoilla maailmaa ensin ystäviensä ja sitten Alisonin siskonmiehen Peten (Paul Rudd) kanssa.

Uskollisuuden ja vastuun teemoja pohditaan muutenkin paljon. Yhdessä vaiheessa Alisonin sisko Debbie (Leslie Mann) epäilee Peten pettävän häntä. Oli outojen poissaolojen syy mikä hyvänsä, esille nousee kysymys siitä, mitä vanhemmat ja aviopuolisot voivat toisiltaan odottaa ja millaisista asioista heidän on luovuttava.

Paksuna edustaa sellaista sanoisinko woodyalleniaanista draamaa, jossa huumori lähtee hahmoista ja tuntuu sopivan heille, eikä ole pelkästään sarja irtovitsejä, joilla ei ole mitään tekemistä muun elokuvan kanssa. Se ei tarkoita, että Paksuna ei olisi hauska. Päin vastoin: se naurattaa ja paljon. Katsokaa vaikka kohtausta, jossa Ben pelkää seksin aikana tökkivänsä vauvaa peniksellä. (Ralf König muuten käytti samaa vitsiä jo aikapäiviä sitten.) Rivoista puheista huolimatta se ei siis ole American Pien tyyppinen tissikomedia, vaan paljon… noh, kypsempi elokuva.

Se ei kuitenkaan ole täydellinen. Elokuva on mainiosti kirjoitettu ja näytelty, sillä draaman ja komiikan tasapaino säilyy hyvin alusta loppuun saakka, tosin niin, että alku on huomattavasti kepeämpi ja lopun pitkä synnytyskohtaus paljon vakavampi. Sen elokuvallinen toteutus on varsin tavanomainen, eli visuaaliset ja leikkaukselliset oivallukset puuttuvat.

Toinen ongelma ei oikeastaan liity elokuvaan itseensä, vaan sen edeltäjiin. Apatow työryhmineen on hionut Paksuna-leffasta oman genrensä timantin, mutta siinä ei oikeastaan ole paljon uutta heidän aikaisempiin töihinsä verrattuna.

Parasta on kuitenkin se, että Paksuna ei teeskentele eikä saarnaa. Kun Ben kysyy isältään, mitä vielä syntymättömän lapsen kanssa oikein tehdään, tämä vastaa ”En tiedä, en tiedä. Minä vain rakastin sinua.” Se ei ole hullumpi viisaus, se.