Uusimmat

Paskat linnuista – tärkeintä on että Mark Wahlberg pelastaa päivän

27.05.2016 08:53 Tatu Junni

Syyskuussa ensi-iltansa saava Deepwater Horizon pohjautuu tositapahtumiin ja kertoo Meksikonlahden öljynporauslautalla vuonna 2010 tapahtuneesta onnettomuudesta.

Peter Bergin (kehno Lone Survivor) ohjaamasta Deepwater Horizonista on nyt julkaistu uusi traileri, joka osoittaa, että elokuva keskittyy suosiolla tarinan sankareiden toimintaan.

Vaikka Meksikonlahden tapahtumia on kutsuttu Yhdysvaltain historian suurimmaksi ympäristövahingoksi, sen aiheuttamat tuhot ympäristölle ja eläinkunnalle tuntuvat suosiolla Deepwater Horizonista unohtuneen, koska eihän moinen toimintaviihdettä halajavia katsojia kiinnosta.

Mutta hei, ketä kiinnostavat räpiköivät linnut, jos Mark Wahlbergin hauis on näköpiirissä? Pfffftt.

Deepwater Horizonin pääosissa nähdään myös John Malkovich, Kate Hudson, Dylan O’Brien ja Kurt Russell.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat