Uusimmat

Paul Rudd täyttää kohta 50 vuotta, mutta näyttää 20 vuotta nuoremmalta – Nyt Ant-Man-tähti paljasti, miksei hän vanhene

26.03.2019 17:03 Muropaketin toimitus

Paul Ruddin esittämä Ant-Man nähdään seuraavaksi huhtikuun lopussa Avengers: Endgamessa.

Avengers-elokuvissa Ant-Mania esittävä Paul Rudd täyttää ensi viikolla 50 vuotta, mutta ikä ei pahemmin näyttelijän naamassa näy. Päin vastoin, hän näyttää monia ikäisiään nuoremmalta. Hänen iättömyydellään onkin vitsailtu, sillä Rudd tuntuu näyttävän aivan samalta kuin vuonna 1995 ilmestyneessä Clueless-elokuvassa, missä hän teki yhden ensimmäisistä isoista rooleistaan.

Nyt Rudd on itsekin ottanut kantaa ikäkysymykseensä, kertoo Comicbook. Kun näyttelijältä kysyttiin, miten hän näyttää edelleen niin nuorelta, Clueless-tapahtumassa vieraana ollut Rudd vastasi osoittaen rintaansa: “Olen sisältä kasikymppinen. Täällä näin, silkkaa pimeyttä. Ja vähän myös kosteusvoidetta.”

Kosteusvoiteessa siis sen salaisuus! Tai sitten Rudd on vaan tehnyt perinteiset ja myynyt sielunsa paholaiselle.

Avengers: Endgame julkaistaan 24. huhtikuuta.