Paul Walker on kuollut, mutta nyt hänen veljensä haluavat Fast & Furious -elokuvaan
Edesmenneen Fast & Furious -tähden veljet toimivat Paul Walkerin sijaisina jo Fast & Furious 7:ssa.
Fast & Furious -sarjan toinen keskeisimmistä hahmoista oli Paul Walkerin esittämä Brian O’Conner. Walker menehtyi onnettomuudessa kesken seitsemännen elokuvan kuvausten ja hänen veljensä Caleb ja Cody Walker toimivat näyttelijän sijaisina loppukuvausten ajan.
Ohjaaja James Wan antoi hahmon kirjaimellisesti ratsastaa auringonlaskuun elokuvan lopuksi. Cinemablendin uutisen mukaan Walkerin veljet olisivat kuitenkin valmiita – ainakin tietyin ehdoin – tuomaan hahmon mukaan elokuviin myös tulevaisuudessa.
“Toivon, että voimme tehdä vaikka pienen cameon ja tuoda Paulin takaisin vaikkapa pelastamaan päivän ja että pääsen mukaan luomaan sitä uudestaan. Se on minun unelmani ja toivon, että voimme tehdä sen jossakin tulevissa elokuvista”, Caleb Walker kertoo.
Cody Walker on ollut veljensä kanssa samoilla linjoilla: “Luulen että voisi olla mahdollista tehdä se. Mutta se vaatii paljon suunnittelua ja sen pitäisi olla hyvällä maulla tehty.”
Yhdeksäs Fast & Furious -elokuva on näillä näkymin tulossa elokuviin vasta vuonna 2020. Sitä ennen julkaistaan elokuvien spin-offina tehty Hobbs and Shaw, joka keskittyy Dwayne Johnsonin ja Jason Stathamin hahmoihin. Hobbs and Shaw saa ensi-iltansa 2. elokuuta 2019.