Uusimmat

Pelottavia huhuja uudesta Masters of the Universe -elokuvasta: He-Man ja Skeletor ovat… veljeksiä

04.05.2018 21:03 Muropaketin toimitus

Uusi elokuvaversio Masters of the Universesta on tulossa joulukuussa 2019.

Masters of the Universe on saamassa uuden tulemisensa ensi vuonna. Pitkään työn alla ollut elokuva oli alun perin suunniteltu olevan David S. Goyerin ohjaama, mutta nyt elokuvan ohjaksiin on kiinnitetty Aaron ja Adam Nee. Goyer puolestaan toimii käsikirjoittajana ja vastaavana tuottajana.

Bloody Disgustingin julkaiseman uutisen mukaan elokuvan juonesta on nyt julkaistu uutta tietoa. Huhujahan ne toki vielä ovat, sillä käsikirjoitus elää koko elokuvan tuotannon ajan ja mitä vain voi vielä tapahtua, ennen kuin Masters of the Universe saa ensi-iltansa joulukuussa 2019.

Huhujen mukaan tulevassa elokuvassa nähdään “kuningas Randor, joka esitetään Eterian suurena soturikuninkaana, jolla on kaksi poikaa: Adam ja Keldor. Alussa Keldor on valtaistuimen perijä ja hänen nuorempi veljensä Adam sopimaton perheen musta lammas. Mutta kun Eternian kohtalo joutuu vaakalaudalle, Randor pistää alamaistensa hengen poikansa edelle ja pettää Keldorin. Näin Keldorista tulee ikoninen Skeletor”.

Tarkemmat tiedot elokuvan mahdollisesta juonesta voi katsoa oheisesta videosta:

Uuden Masters of the Universen ensi-ilta on näillä näkymin 18. joulukuuta 2019.