Perusteellinen katsaus Matrixin ja Nousevan Jupiterin tekijöihin: Wachowskit haluavat uudistaa elokuvan

Hollywoodin epäilemättä mielenkiintoisimpia ohjaajia ovat Matrixista tutut Wachowski-sisarukset Andy ja Lana. Helmikuussa valkokankaille tulee heidän uusin luomuksensa Nouseva Jupiter. Myöhemmin tänä vuonna nähdään myös Netflix-sarja Sense8.

Andy ja Lana Wachowskin filmografia ei ole erityisen pitkä – kuusi ohjattua ja muutama käsikirjoitettu elokuva kahdessa vuosikymmenessä – mutta jokainen elokuva on ollut aikansa tapaus. Matrixin tietävät kaikki, mutta Wachowskeilla on näppinsä pelissä myös sellaisissa teoksissa kuin Bound, V niin kuin verikosto (V for Vendetta), Speed Racer, Pilvikartasto (Cloud Atlas) ja tällä viikolla teattereihin tuleva Nouseva Jupiter (Jupiter Ascending). Wachowskit ovat myös kirjoittaneet sarjakuvia sekä ohjanneet ja käsikirjoittaneet elokuviinsa pohjautuvia pelejä.

Monien mielestä Wachowskien elokuvat ovat visuaalisesti ainutlaatuisia, mutta tarinallisesti onttoja tai epäselviä. Ehkäpä vika on kuitenkin katsojassa? Jo sisarusten ensimmäisen elokuvan Boundin aikoihin, 90-luvun puolivälissä, Wachowskien filosofia elokuvantekemisessä tuli vahvasti esiin. ”Elokuva on ensisijaisesti visuaalinen taidemuoto,” Lana sanoi Gadflyn haastattelussa 1998, Matrixin kuvausten aikana. ”Puhuvat päät sopivat paremmin kirjoihin, ne ovat vahvuuksia siellä. Elokuvien taas pitäisi hyödyntää visuaalista luonnettaan enemmän.”

Samassa haastattelussa tehtiin kilometrin mittainen pesäero Quentin Tarantinoon, johon Wachowskejakin verrattiin, lähinnä elokuvansa väkivallan vuoksi. ”Hän on täysin päinvastaisella linjalla kuin me. Hän välittää ainoastaan dialogista, eikä piittaa kuvaamisesta lainkaan,” Andy totesi.

Wachowskien filosofia tulisi velä joutumaan törmäyskurssille kriitikoiden kanssa. Heidän näkemyksensä on ymmärrettävä ja perusteltu – olihan samoilla linjoilla muun muassa itse Alfred Hitchcock, Wachowskien suosikki. Mutta kuten viime vuosina on taas muistettu, tarina on tärkeintä kaikessa, eikä varsinkaan Hitchcock unohtanut sitä.

Wachowskien periaate on, että heidän töissään tulee aina olla jotakin aivan uutta. Välillä tämä on tuonut heidän teoksiinsa raikkautta ja vallankumouksellisuutta, välillä taas turhanpäiväistä kikkailua. Oikeastaan, vielä 16 vuotta elokuvan ensi-illan jälkeenkin, Matrix on yhä elokuva, josta Lana ja Andy tunnetaan ja muistetaan. Maamerkki, johon heidän kaikkia uusia elokuvia verrataan. Aivan kuin he olisivat itsekin jääneet Matrixin vangiksi.

Samalla sisarukset ovat itse jääneet hyvin etäisiksi ja tuntemattomiksi. Matrixin jatko-osien tekemisen aikoihin he eivät edes antaneet haastatteluja eivätkä juuri osallistuneet elokuviensa markkinointiin, ja vasta viime vuosina he ovat olleet julkisuudessa enemmänkin. Linjanveto loi alusta alkaen salamyhkäisyyttä Wachowskien imagoon.

Sarjakuvien kautta käsikirjoittajiksi

Andy ja Larry, kuten Lana ennen vuotta 2008 tunnettiin, kasvoivat 70- ja 80-lukujen Chicagossa. Heidän lapsuuteensa kuuluivat oikeastaan juuri ne harrastukset, joita voisi kuvitellakin: roolipelejä, sarjakuvia, scifiä ja koulun teatterikerhoa, jossa molemmat tykkäsivät puuhata kulissien takana.

Koulun jälkeen molemmat kokeilivat yliopistoa, Lana New Yorkissa ja Andy Bostonissa, mutta opinnot jäivät kesken parin vuoden jälkeen. Sisarukset palasivat Chicagoon ja ryhtyivät kirjoittamaan Marvel-sarjakuvia.  Siinä samalla he haaveilivat oikeiden elokuvien tekemisestä. Kun he saivat käsiinsä B-luokan elokuvia tehtailleen Roger Cormanin kirjoitusoppaan How I Made A Hundred Movies in Hollywood And Never Lost A Dime, palaset loksahtivat kohdalleen. Wachowskit alkoivat kirjoittaa käsikirjoituksia.

Yksi niistä tärppäsi, kun Wachowskien groteski Carnivore kiinnitti huomiota. Wachowskeja pyydettiin tekemään hieman kaupallisempaa tavaraa, joten he kirjoittivat Ammattitappajat (Assassins) Warner Brosille.

Vuonna 1995 julkaistun elokuvan kanssa kävi kehnosti: Brian Helgeland ruttasi tarinan aivan uusiksi, ja Richard Donner ohjasi Sylvester Stallonen ja Antonio Banderasin tähdittämän elokuvan aivan suohon. Wachowskit yrittivät kiistää osallisuutensa lopputulokseen ja pyyhkiä nimensä elokuvasta, mutta turhaan.

Noir-henkinen Bound löi alkutahdit

Ammattitappajien parissa uurastus ei lopputuloksesta huolimatta mennyt hukkaan, päinvastoin. Wachowskeilla oli nyt jalka Warner Brosin oven välissä. Heidän seuraavan käsikirjoituksensa, film noir -henkisen Boundin, sisarukset saivat ohjata itse. Pienen budjetin – kuusi miljoonaa ja 38 kuvauspäivää – elokuva oli ikään kuin testi, osasivatko Wachowskit ohjata käsikirjoituksiaan.

Bound kertoo Violetista ja Corkysta, jotka päättävät varastaa Violetin mieheltä Caesarilta mafian rahat, joista tämä on vastuussa. Innoitus elokuvaan tuli suurilta mestareilta: Alfred Hitchcockilta ja Billy Wilderilta.

Boundin kuvauksissa Wachowskit joutuivat myös käyttämään luovuuttaan voidakseen toteuttaa visionsa annetulla budjetilla. Esimerkiksi elokuvan kuvaaja häipyi kesken elokuvan todettuaan budjetin liian pieneksi. Tilalle tuli Bill Pope, jonka innostus Frank Millerin sarjakuviin toi Boundiin kaivatun noir-tunnelman.

Lopputulos on historiaa: Bound oli yllätysmenestys ja kriitikoiden suosikki. Eikä mikään ihme, elokuva on hienosti rakennettu, näytelty, ohjattu – ja ennen kaikkea kuvattu. Erityiskiitosta elokuva sai kahden naisen välisestä romanssista: valtavirran elokuvissa kun harvoin osataan tehdä realistista kuvausta aiheesta. Teema oli muutenkin vahva: kaikki ovat jollain tapaa kaapissa, eivät ainoastaan homot ja lesbot.

Matrix räjäytti pankin

Jo Boundia tehdessä Wachowskeilla oli mielessä suuren luokan cyber punk- ja anime -henkinen tarina, jonka erikoistehosteet olisivat ennennäkemättömiä – ja poskettoman kalliita. Boundin menestyksen myötä Wachowskit saivat yhä enemmän luottoa Warner Brosilta, mutta taivaaseen asti raja ei vielä ulottunut.

Kun studio ei innostunut Matrix-projektista sisarusten myyntipuheiden perusteella, Wachowskit palkkasivat sarjakuva-ammattilaiset Geof Darrowin ja Steve Skrocen piirtämään käsikirjoituksesta 600-sivuisen storyboardin, joka kattoi koko elokuvan.

Warner Bros suostui lopulta hankkeeseen, mutta sillä oli edelleen ehtonsa. Esimerkiksi näyttelijöitä Wachowskit eivät saaneet valita itse, vaan studio osoitti pääosaan muun muassa Draculasta, Speedistä ja Bill & Tedistä tunnetun Keanu Reevesin. Wachowskit olivat tyrmistyneitä, mutta tyytyivät kohtaloonsa. Jälkeenpäin he ovat kiitelleet valintaa – varsinkin kun vakavasti otettavina vaihtoehtoina olivat Kevin Costner, Will Smith ja Nicolas Cage.

Matrix-elokuvan yksi vallankumouksellisia efektejä oli niin sanottu bullet time -tekniikka, vaikka sitä oli toki käytetty jo aikaisemminkin. Tekniikka esiteltiin heti elokuvan alussa: heti ensimmäisessä kohtauksessa poliisit käyvät Trinityn kimppuun. Tämä hyppää korkealle ilmaan, liike pysähtyy mutta kamera kiertää edelleen, aivan kuin näyttelijät olisivat pysähtyneet ilmaan. Sen jälkeen liike jatkuu, Trinity potkaisee poliisia naamaan ja kohtaus antaa mojovan lintsarin katsojan poskelle: nyt nähdään jotain ihan uutta. Ja näitä hidastusefektejä tosiaan nähtiinkin vielä monta kertaa.

Se onkin yksi Matrixin tempuista: elokuva tuntuu tuoreelta ja täysin uudelta, vaikka se on tuupattu täyteen viittauksia aiempiin teoksiin. Elokuvan toimintakohtaukset ovat täynnä vanhaa kunnon animea ja kung fu -elokuvia, mutta ne on kuvattu aivan uudella tavalla. Tätä lukiessa tuntuu totta kai käsittämättömältä, että jo kliseeksi muodostuneet efektit olisivat olleet joskus ennennäkemättömiä. Puutteistaan huolimatta Matrix oli vuosituhannen vaihteen tärkeimpiä elokuvia. Keanu Reevesin ja Carrie-Anne Mossin lateksivaatteet olivat nannaa yhdelle jos toisellekin gootille, ja elokuva ehti myös ennakoimaan, että ohjelmoijanörtit ovatkin coolia porukkaa.

Matrix olisi voinut jäädä ainutlaatuiseksi onnistumiseksi, mutta Wachowskeilla oli suurempia tarina mielessään. Niinpä he tekivät Matrixille kaksi jatko-osaa, animaatioita ja tukun pelejä. Homma meni pahasti yli, eivätkä jatkot saaneet mairittelevia arvioita. 2003 julkaistu Matrix Reloaded selvisi vielä kuivin jaloin, mutta trilogian päättäneestä, samana vuonna ilmestyneestä Matrix Revolutions sai kriitikoilta ansaitun kylmän suihkun. Elokuvat ovat sekavia scifi-action-ryöppyjä, joiden keskustelut olivat filosofisia one-linereita ja viittauksia milloin mihinkin. Puhuvat päät jätettiin paitsioon, samoin tarina. Sotkua ja sählinkiähän siitä seurasi, ja Wachowskit onnistuivat sössimään superelokuvansa tuoman nosteen.

Wachowskit olivat nyt kuitenkin suuria nimiä Hollywoodissa ja heillä oli vielä paljon muitakin ideoita, joita valkokankailla ei ollut vielä nähty. Andya ja Lanaa pidettiin modernin elokuvan edelläkävijöinä, eikä mielikuvaa himmentänyt se, ettäsisarukset kieltäytyivät lähes kaikista haastatteluista eivätkä kertoneet itsestään mitään.

Jälkeenpäin ratkaisu on toki ymmärrettävä. Lanan avioliitto päättyi eroon 2000-luvun alussa ja samalla hänen sukupuolenkorjausprosessinsa tiettävästi alkoi. Hän kävi leikkauksessa 10 vuotta myöhemmin ja jätti Larry-nimen lopullisesti taakseen.

V for Vendettan taustalla

Vuonna 2005 valmistunut V niin kuin verikosto ei ollut Wachowskien ohjaustyö, mutta he olivat vahvasti kulisseissa käsikirjoittajina ja tuottajina, ja apuohjaajina muun muassa V:n taistelukohtauksissa. Ohjauksesta vastasi James McTeigue, joka oli tehnyt Wachowskien kanssa yhteistyötä jo Matrixien parissa.

Alun perin V niin kuin verikosto on brittiläisen Alan Mooren 80-luvulla kirjoittama sarjakuva Guy Fawkesista, 1600-luvun ruutisalaliiton tunnetuimmasta jäsenestä. Salaliitto yritti räjäyttää Westminsterin palatsin ja kuninkaan, ja melkein onnistuikin siinä. Fawkes saatiin kiinni hieman ennen kuin hän ehti sytyttää palatsin alle piilotetut ruutitynnyrit.

Alan Moore sijoitti tarinansa tulevaisuuteen 90-luvun lopulle. Maata hallitsi ydinsodan päätteeksi fasistinen hallitus, jota vastaan anarkisti V kapinoi. Mooren teemat olivat vahvasti poliittisia: vastakkain olivat fasistit ja anarkistit, ja itsekin anarkistiksi julistautunut Moore sai innoitusta tosielämästä Margaret Thatcherin kovakouraisesta valtakaudesta, joka oli parhaillaan käynnissä. Moore oli omassa tarinassaan hyvin tarkka siitä, että fasistit pääsivät valtaan rehellisillä vaaleilla, aivan kuten Thatcherkin todellisuudessa.

Wachowskit olivat Mooren sarjakuvien suuria ihailijoita ja käänsivät sarjakuvan elokuvaksi. Samalla tarina kuitenkin pistettiin uusiksi: tapahtumat siirrettiin kauemmas tulevaisuuteen ja samalla fasisteista tehtiin karikatyyrejä, jotka pysyivät vallassa luomansa tappajaviruksen ansiosta.

V oli menestys niin kriitikoiden kuin maksavien asiakkaidenkin mielestä, ja jonkinlaisen kulttimaineen tämäkin elokuva sai. Kaikki eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä: Alan Moore kielsi lisäämästä nimeään lopputeksteihin, eikä suostunut edes katsomaan elokuvaa.

Syy kiukutteluun on elokuvan politiikassa. Mooren mielestä alkuperäistä tarinaa ei voinut kertoa ilman fasismin ja anarkismin vastakkainasettelua, kun taas Wachowskien päivitetystä versiossa vastakkain olivat Mooren mielestä amerikkalaiskeskeisesti liberalismi ja uuskonservatismi. Myös sankaria pehmennettiin reippaasti ja V:stä tehtiin kylmäverisen kapinallisen sijaan romanttinen vapaustaistelija. Pahikset kuvattiin puolestaan hyvin karikatyyrisesti, vaikka Moore oli nimenomaan halunnut korostaa niiden inhimillisyyttä.

Yksinkertaisesti sanoen – Mooren tarinan monikerroksisuus sai kyytiä valkokankaalla. Kuulostaa tutulta. Wachowskien puolustukseksi on tosin sanottava, ettei alkuperäisteoksen sokea kunnioittaminen olisi välttämättä toiminut elokuvana, eikä siitä ainakaan olisi päästy tekemään yhtä näyttävää.

Moorea tyytyväisempi elokuvaan oli Hugo Weavingin kanssa pääosaa näytellyt Natalie Portman, jonka ura Star Wars -kalkkunoiden jälkeen oli viittä vaille paketissa. Hän on sittemmin myöntänyt, että Wachowskit pelastivat hänen uransa.

Speed Racer oli näyttävä, mutta ontto suoritus

V:n jälkeen Wachowskit herättivät henkiin 80-luvun animesarja Speed Racerin. Alun perin manga-sarjakuvina kerrotun tarinan keskiössä on Speed Racer -niminen nuorukainen, joka rakastaa kilpa-autoilua ja perhettään. Speed Racer yrittää voittaa kilpailuja rehellisesti likaisessa pelissä.

Yleisömenestystä elokuvasta ei tullut, eikä ihme. Speed Racer oli kepeän tarinansa puolesta kiltti koko perheen elokuva, mutta sen kuvasto oli suorastaan räikeä. Wachowskit toivat japanilaisen manga-perinteen valkokankaalle ennennäkemättömällä tavalla. Jos Matrix oli lateksihenkistä, kylmää mutta älykästä goottisynkistelyä, Speed Racer oli täynnä neonvaloja, psykedeliaa ja pinkkiä hattaraa.

Ja kyllähän Speed Racer näyttää niin animelta, kuin näytelty elokuva voi vain näyttää. Epäselväksi kuitenkin jäi, mikä lisäarvo sillä nyt sitten on.

Andy ja Lana Wachowski eivät kritiikistä hätkähtäneet. Heidän mielestään lapset ja nuoret ymmärtäisivät elokuvaa huomattavasti aikuisia paremmin. Saihan Pablo Picassokin uransa alussa nimenomaan aikuisten vihat päälleen, koska rikkoi räikeästi konventioita.

”Aikuiset eivät hyväksy muutosta elokuvakerronnassa. Heidän mielestään estetiikan pitää aina olla samanlaista, ja kerronnan pitää aina olla suoraviivaista,” Lana sanoi HitFixin haastattelussa 2012. ”Me olemme kuitenkin visuaalisesti ajattelevia ihmisiä, ja meidän elokuvamme ovat ensisijaisesti visuaalisia tarinoita.”

Pilvikartasto ja tusina tarinaa

Wachowskeja leimaa se, ettei heidän elokuvistaan yksinkertaisesti tiedä, mitä odottaa. He saattavat uudistaa elokuvan kerrontatapaa, tai he saattavat tehdä koko kerronnan visuaalisella tasolla. Heidän lähteenään saattaa olla japanilainen kasarisarjis tai kirja, josta ei edes voi kuvitella elokuvaa.

Viimeksi mainitun vuoro tuli seuraavaksi, kun Wachowskit ottivat käsittelyynsä David Mitchellin kirjoittaman Pilvikartaston. Kuusi eri tarinaa yhdistävä fantasiaromaani vaihtelee paikkaa ja henkilöitä, mutta koko ajan heitä yhdistää jokin. Samalla eri tarinat on kirjoitettu eri tyylejä hyödyntäen.

Wachowskit pistivät Pilvikartaston uuteen uskoon valkokankaalla. Tällä kertaa alkuperäisteoksen kirjoittaja oli tyytyväinen lopputulokseen, vaikka tarinaa piti remontoida melkoisesti, jotta se istui leffaformaattiin.  Ohjaustiimiin otettiin mukaan Tom Tykwer, joka myös sävelsi elokuvan tunnusmusiikin. Musiikki saikin ison roolin elokuvanteossa: se päätettiin säveltää jo ennen Pilvikartaston kuvaamista, jotta näyttelijät voisivat samastua siihen. Tykwer oli käyttänyt menetelmää omissa elokuvissaan jo aiemmin.

Vuonna 2012 valmistuneen elokuvan arviot jakautuivat ja se sai ehdokkuuksia niin parhaiden kuin huonoimpienkin elokuvien sarjoissa. Soraäänistä huolimatta Pilvikartasto on kuitenkin valtava elokuva, jossa Wachowskit väläyttivät tällä kertaa taas erilaista kerrontatapaa, visuaalisuudesta tinkimättä.

Ohjaajilla oli jälleen vastaus valmiina. Lana totesi elokuvan ensi-iltojen aikaan, että “ainahan taiteilijoita ymmärretään väärin ja kriitikot yrittävät saada muutkin näkemään elokuvan sekavana klönttinä. Me taistelemme samojen asioiden kanssa kuin Dickens, Hugo, Mitchell ja Melville. Ei heidänkään tapaa kertoa tarinoita hyväksytty vielä heidän omana aikanaan.”

Wachowskit ovat maininneet innoittajikseen muun muassa J. R. R. Tolkienin ja Stanley Kubrickin. Pilvikartaston tekeminen pakotti heidät pohtimaan perinteisen kerronnan kohtaloa visuaalisessa maailmassa. “Koko maailma on nykyään niin täynnä visuaalista sisältöä, että perinteinen, lineaarinen kerronta joutuu ennen pitkää väistymään”, Tykwer pohti HitFixin haastattelussa.

Seuraavaksi: Nouseva Jupiter ja Sens8

Wachowskien tuoreimmat hankkeet, Nouseva Jupiter ja Netflix-sarja Sense8, ovat varmasti taas tapauksia, vaikka vielä ei ole tiedossa, millä tavalla.

Varsinkin Netflix-sarjaa voi odotella mielenkiinnolla, sillä ajallisesti pidempi formaatti antaa veljeksille taas enemmän aikaa kertoa tarinaansa – ja toisaalta formaatti pitää visuaalisen liioittelun kurissa. Tai no, se jää nähtäväksi. Sense8:n idea on syntynyt todennäköisesti Pilvikartastosta, ja tulee siitä myös taannoinen tv-sarja Heroes mieleen: sarja kertoo kahdeksasta toisilleen tuntemattomasta henkilöstä, joilla on salaperäinen yhteys. Toiset voimat yrittävät saada kahdeksikon yhteen, kun taas toiset jahtaavat heitä. Sarjan kukin osa keskittyy aina yhteen hahmoon.

Avaruusooppera Nouseva Jupiter puolestaan kertoo Jupiter Jonesista (Mila Kunis), joka elää likaisenharmaata arkeaan, kunnes avaruussoturi Caine (Channing Tatum) tulee etsimään häntä. Jupiteria odottaa vauhdikas seikkailu, kun hän ymmärtää, että hänen kohtalonsa on pelastaa maailmankaikkeus.

Nousevaa Jupiteria on luonnehdittu Star Warsin ja Star Trekin risteytykseksi. Trailerista tosin tulee ensimmäisenä mieleen The Fifth Element, eikä se välttämättä ole se kaikkein herkullisin lähtökohta, vaikka Bruce Willisin riemukas maailmankaikkeudenpelastusseikkailu onkin erinomainen elokuva. Moni on myös ilkikurisesti huomauttanut, että kyseessä on Matrixin uusinta, mutta tällä kertaa sankari on nainen ja maapallon sijaan näyttämönä on avaruus. Sen verran Wachowskeista on kuitenkin jo opittu, että elokuvasta on oikeastaan turha odottaa mitään.

Nouseva Jupiter on siinäkin mielessä mielenkiintoinen uutuus, että se on pitkästä aikaa täysin Wachowskien kirjoittama, eikä adaptaatio, kuten pari edellistä elokuvaa. Projekti sai alkunsa jo 2009, kun Warner Brosin Jeff Robinov ja Wachowskit päättivät rakentaa kokonaan uuden maailman. Odotettavissa varmasti onkin – menestyksestä riippuen – jatko-osia ja pelejä ja ties vaikka tv-sarjoja.

Toivottavasti Matrix-trilogiasta on otettu opiksi – elleivät Wachowskit halua ehdoin tahdoin näyttäytyä taas väärinymmärrettyinä neroina.

Teksti: Henri Lassander