Peter Jacksonin viimeinen Hobitti–elokuva on komea, mutta kolisee onttouttaan

06.12.2014 11:54 | Tatu Junni

HobittiEnsi-ilta: 10.12.2014
Alkuperäisnimi: The Hobbit: The Battle of the Five Armies
Ohjaaja: Peter Jackson
Käsikirjoittajat: Fran Walsh, Philippa Boyens, Peter Jackson & Guillermo del Toro
Pääosissa: Martin Freeman, Richard Armitage, Luke Evans, Ian McKellen, Billy Connolly, CEvangeline Lilly, Lee Pace & Orlando Bloom
Pituus: 144 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Peter Jackson potkitaan vihdoinkin Keski-Maasta
Arvostelija: Tatu Junni

3/5

Peter Jacksonin kolmelle vuosikymmenelle venynyt rupeama Tolkien-filmatisointien parissa saadaan vihdoin päätökseen Hobitti – Viiden armeijan taistelun myötä. Se on tällä tietoa viimeinen Keski-Maahan sijoittuva elokuva, sillä J. R. R. Tolkienin perikunta ei ole halukas myymään Silmarillionin oikeuksia Hollywoodille.

”Elokuvantekijät raiskasivat Taru sormusten herrasta -kirjan tehdessään siitä toimintaelokuvan 15–25-vuotiaille nuorille. Ja vaikuttaa siltä, että Hobitista tehdään samanlainen elokuva”, Christopher Tolkien ennusti Le Monde -lehdelle vuonna 2012, ennen Hobitti – Odottamattoman matkan ensi-iltaa.

Toivottavasti professori Tolkienin 90-vuotias poika ei ole katsonut Hobitti-trilogiaa, sillä se kärsii ADHD:sta vielä Sormusten herra -elokuviakin pahemmin. Huumorista ja videopelimäisistä toimintakohtauksista päätellen kohderyhmän muodostavat nyt 10–12-vuotiaat, energiajuomilla marinoidut lapset. Loppua kohden Hobitti-trilogia vakavoituu hieman, mutta ainakaan omalla listallani keskiviikkona ensi-iltansa saava Viiden armeijan taistelu ei nouse yhdenkään Taru sormusten herrasta -elokuvan tasolle.

Hobitti

Hobitti-trilogian keskimmäinen osa, Smaugin autioittama maa, päättyi vuosi sitten kömpelöön cliffhangeriin. Kääpiöiden suututtama lohikäärme suuntasi kohti Järvikylää aikeissa tuhota sen liekeillään. Viiden armeijan taistelun alussa nähdään se, minkä kaikki jo arvasivatkin. Benedict Cumberbatchin äänellä sihisevä Smaug mekkaloi aikansa, kunnes Bard (Luke Evans) löytää sisäisen sankarinsa ja pistää lohikäärmeen polvilleen.

On järjen ulottumattomissa, miksi 10-15 minuutin mittaista kohtausta piti pantata vuosi, eikä sitä voitu suosiolla jättää Smaugin autioittaman maan loppuun. Tämä olisi ollut toimivampi ratkaisu molempien elokuvien kannalta. Nyt jättikärmeksen piipahdus valkokankaalla jää täysin irralliseksi Viiden armeijan taistelun muun tarinan rinnalle.

Fran Walshin, Philippa Boyensin, Peter Jacksonin ja Guillermo del Toron laatiman käsikirjoituksen kaari on muutenkin pahasti mutkalla. Kun Smaugista on päästy eroon, lässähtää elokuvasarjan jännite pahasti. Siinä, kuka saa kääpiöiden kotivuoren ja sen kulta-aarteet haltuunsa, ei riitä jännitettävää, sillä tärkeimpien hahmojen kohtalot ovat tiedossa jo ennakkoon. Mitä yksittäisille kääpiöille tapahtuu tarinan päättyessä, on useimmille katsojille se ja sama.

Tuntuva osa Viiden armeijan taistelun dramatiikasta lasketaan Sauronin paluun varaan, mutta sekään ei toimi, sillä tiedämme jo miten tilanne eskaloituu Sormuksen ritareihin mennessä.

Hobitti

J. R. R. Tolkienin kirjojen ystävien kannattaa tälläkin kertaa napata pari rauhoittavaa ennen saliin astumista.

Hobitti – Viiden armeijan taistelu tarjoaa sen mitä elokuvan nimi lupaa: pari tuntia silkkaa mättöä. Ihan näyttävää sellaista, kyllä, mutta pidemmän päälle homma käy puuduttavaksi. Onttoa juonta pyritään peittelemään loputtomilla hyökkäysaalloilla, uusilla pahishahmoilla ja näyttävillä ilmakuvilla, mutta turhaan. Tarinaa ei ole jäljellä enää nimeksikään, ja nyt viimeistään on varmaa, ettei Hobitti eli sinne ja takaisin -satukirjaa olisi ikimaailmassa pitänyt pilkkoa kolmeksi elokuvaksi. Edellisen Tolkien-trilogian päätösosa Kuninkaan paluu tarjosi sentään muutakin kuin Minas Tirithin massiivisen taistelun.

Kaiken mekastuksen keskellä Hobitti-elokuvasarjan onnistunein hahmo eli Martin Freemanin Bilbo unohtuu toistuvasti. Se on harmillista, sillä piskuisen karvajalan yhteiset kohtaukset esimerkiksi järkensä jättäneen Thorinin (Richard Armitage) kanssa ovat elokuvan ehdoton suola. Viiden armeijan taistelun parhaassa kohtauksessa ei taistella, vaan siinä Bilbo istuu Gandalf-velhon (Ian McKellen) kanssa vierekkäin ja on aivan hipihiljaa. Tällaisia suvantoja elokuva olisi kaivannut enemmänkin. Ehkä se olisi silloin onnistunut herättämään katsojassa jotain muutakin kuin pelkän vessahädän.

Niin, vessat. Viiden armeijan taistelu kestää ”vain” 144 minuuttia, eli tällä kertaa mammuttitautia sairastava Peter Jackson on ollut poikkeuksellisen suopea yleisöään kohtaan. Elokuvan kestosta huolimatta ohjaaja on kelpuuttanut valkokankaalle kohtauksia, jotka aiemmin olisivat jääneet Extended Edition -painoksiin tai päätyneet suoraan roskakoriin. Sekin osaltaan kertoo käsikirjoituksen ongelmista.

Hobitti

Hobitti – Viiden armeijan suurin ongelma ei ole sieluttomuus, vaan se, miten turhaa tauhkaa katsojien silmille tuputetaan.

Taurielin (Evangeline Lilly) ja Kilin (Aidan Turner) viime vuosien vihatuinta valkokangasromanssia tungetaan yhä kurkusta alas kairan kanssa. Järvikylän Isännän lipevä kätyri Alfrid (Ryan Gage) saa hauskuuttaa lapsikatsojia koheltamalla koltussa kolikkotisseineen. Entistä enemmän valokeilaan nostettu Legolas (oudon muovinen Orlando Bloom) laukoo pahaenteisiä itsestäänselvyyksiä ja esittelee jo Smaugin autioittaman maan koskenlaskusta tuttuja akrobatiatemppujaan.

Överiksi menee tälläkin kertaa ja vielä useampaan otteeseen.

Kun sota vihdoin päättyy ja Bilbo pääsee palaamaan Kontuun, ei mieli ole samalla tavalla maassa kuin Kuninkaan paluun päättyessä. Päinvastoin. Olo on huojentunut siitä, että tarina saadaan vihdoin päätökseen ja hengästyttävästä digisirkuksesta päästään pois. Lopputekstit tarjoavat onneksi hyvän tilaisuuden rauhoittua ja hyvästellä elokuvasarjan ennen astumista ulkomaailmaan. Hienot piirrokset täyttävät valkokankaan Billy ”Pippin” Boydin esittämän The Last Goodbyen soidessa taustalla.

Vaikka tässä nyt kiukuttelenkin, ei Hobitti – Viiden armeijan taistelu ole ihan huono elokuva. Tehosteet, näyttelijät ja moni muukin juttu toimii kyllä. Silti trilogian päätösosa tuntuu alusta loppuun encorelta, joka tarjoiltiin ilman yleisön pyyntöä. Mikäli Silmarillion-elokuva(trilogia) joskus toteutuu, sen ohjaa toivottavasti joku muu kuin Peter Jackson. Liian isot budjetit ja vapaat kädet eivät selvästikään ole hyväksi Uuden-Seelannin karvanaamalle.

PlusMiinusNolla

+ Näyttävää viihdettä
+ Martin Freemanin Bilbo
– Kuvat menevät sisällön edelle
– Legolasin rooli entistä isompi
– Tarinasta löytyy hyvin vähän kiinnostavaa

Keskustelu

Toisen osan 30 viimeistä minuuttia oli koko trilogian paras kohta. Smaug oli toisen osan ainoa kiinnostava hahmo, kääpiöiden kaupunki näytti todella hyvältä ja koko tarina kulminoitui oikeastaan tähän paikkaan. Pystyin antamaan anteeksi vuoristoratamaisen takaa-ajokohtauksen ja 100% tietokonegrafiikalla tehdyt ympäristöt. Elokuvan loppuosa osoittautui kiinnostavaksi, ja sen jaksoi katsoa loppuun saakka. Ero ensimmäisen osan ”mitä siinä oikein tapahtuikaan?” ja kolmannen osan ”voisiko tämä venytetty kura jo loppua?” loppuihin oli huomattava.

Todella, todella suuri fiasko koko Hobitti trilogia. Tolkienin fanina ja Jacksonin LOTR – trilogian ystävänä on Hobitin katsominen ollut erittäin surullinen kokemus. En tiedä miten elokuvasarjan olisi enää huonommin voinut tehdä. Todella sääli :(

Elokuvasarjan osat arvostelisin itse seuraavasti:

Ensimmäinen osa – 2 tähteä
Toinen osa – 2 tähteä
Kolmas osa – 1 tähti

Näistä parhaimmaksi nostan toisen osan mutta kolmatta tähteä sille ei silti voi antaa.

Karmaiseva elokuvakokemus. En ole koskaan aikaisemmin tullut vihaisena ulos teatterista, elokuvan oltua yhtä aikaa raivostuttava, tylsä, ylipitkä ja järjetön. Hahmot ovat aivottomia nukkeja. Juonessa ei ole mitään järkeä. Löytyy naurettavaa sidekickia, logiikaltaan idioottimaisia päätöksiä, juoniaukkoja, karismattomuutta, täyteen tumputusta ja tyhjää löpinää. Kaikki ”vierailevat tähdet” ovat tason 24 pikkupomon kukistamiseen ja seuraavalle tasolle pääsemiseen tarvittavia kertakäyttötavaroita. Mikälie-haltian ja ketäkiinnostaa-kääpiön välinen ”romanssi” oli tosiaan kuin syväkairaus ahteriin. Jättää valtavan aukon, syytä saa kysellä turhaan ja meni täysin päin persettä. Käsittämättömin osa juonta sitten koskenlaskukohtauksen. Ihastumisen sijaan paikan ottaa vihastus – leffan jälkeen saa tosissaan tarkkailla omaa mielenterveyttään. Välttäkää kuin ruttoa.

Sinällansä Silmarillion sopisi loistavaksi HBO:n seuraavaksi fantasia-suurtuotannoksi Game of Thronesin jälkeen, kun sitä tulee kuitenkin enää todennäköisesti 4 kautta.

Minä pidin tuosta trilogiasta jopa kenties enemmän kuin LOTRo trilogiasta. Olihan nuo ihan erilaisia ja ote oli tuossa Hobitissa hieman höllempi. Sen takia sitä olikin kiva seurata ja siinä oli paljon tunteita nostattavia kohtia, jotka sai kyyneleet silmiin.
Lisäksi se oli todella upean näköinen ja kivasti huumoria mukana kertomassa että kyse ei ole mistään liian vakavamielisestä teoksesta.

Ehkä se suurin yksittäinen ongelma koko Hobitti-trilogiassa on tarinallisen ytimen puute; se etteivät elokuvat ole enää Bilbon, pienen ja huomaamattaan sankariksi kasvavan hobitin tarina, vaan käytännössä kaikki muut hahmot kävelevät tämän yli ainakin kun ruutuaikaa aletaan laskea. On Legolasta, Taurielia, Kiliä ja jotain random örkkejä jahtaamassa seuruetta for no obvious reason ja pieni hobitti vain roikkuu mukana ja hukkuu yli äyräiden kiehuvaan sekametelisoppaan.

Tämä ongelma ei edes ole riippuvainen siitä onko lukenut kirjat: Elokuvan nimi on Hobitti, mutta hobitilla on suurimmalta osin vain hädin tuskin roolia koko elokuvassa.

”On järjen ulottumattomissa, miksi 10-15 minuutin mittaista kohtausta piti pantata vuosi”

20 minuuttia. 20 minuuttia sitä tarvii odottaa, sen verran on taukoa elokuvien välissä, kerkee käydä hakees pitsan.
Noissa trilogioissa, kuten siinä aiemmassakin, on pointti käydä katsomassa ne kaikki kerralla yhdellä istumalla. Huomenna se alkaa ja ylihuomenna loppuu^^

Lotron pitkäversiot olivat hyviä leffoja! Myös Hobitit! Odotan innolla tätäkin.

Ps. En lue kirjoja.

@6, @9 Harkitessaan Hobitin lukemista, tai verratessaan sitä Taruun Sormusten Herrasta, kannattaa muistaa että Hobitti on LASTENKIRJA. Rakastetuimpia sellaisia: lämminhenkinen, paikoin hupsu, paikoin sopivan pelottava, ja toimii monella tasolla. Olen lukenut sitä esikoiselleni 5 vuoden iästä lähtien, ja rakastamme sitä molemmat omilla tavoillamme.

Jackson pilasi klassikon vaihtaessaan sen jälkiteineille suunnattuun action-paskeeseen.

@4 No juuri sen takia, että enää ei tarvitse kärsiä Jacksonin typeristä ideoista (Tauriel ja koko helvetin rakkaus kolmio-draama)…ylipäätään Hobitin vääntäminen trilogiaksi oli kolossaallinen munaus, mutta tottakai tässäkin lipputulot ovat ainoa asiaa jolla on merkitystä….Jokatapauksessa mikäli Jackson olisi seurannut alkuperäistä suunnitelmaa ohjata vain 2 leffaa, niin Hobitti-filmatisoinnit olisivat todennäköisesti onnistuneet huomattavasti paremmin. Ei Taurielia, kääpiö-haltia romanssia tai todella typerää ja töksähtävää cliffhangeria.

Desolation of Smaug oli itselleni yksi suurimmista pettymyksistä todella pitkään aikaan ja itselleni se menee samaan roska-kategoriaan kuin vaikkapa Indiana Jones ja Pirates of the Caribbean neljännet osat…leffa jonka olisi saanut jäädä tekemättä….ja valitettavasti tästä päätöksestä vääntää 300-sivuisesta kirjasta trilogia kärsi sitten myös trilogian päätösosa. Tähän kun vielä lisätäään räikeiden CGI-efektien älytön ylikäyttö, niin ei voi sanoa muuta kuin että en jää Keski-Maan seikkailuja ainakaan Jacksonin ohjaamana kaipaamaan. Toki mies onnistui mielestäni erinomaisesti LOTRien ohjaamisessa, mutta Hobittien kohdalla Jacksonille taisi käydä George Lucasit. Unexpected Journey toki oli vielä ihan hyvä, kiitos eritysesti Klonkku-kohtauksen ja itse Martin Freemanin Bilbon….ja Desolation of Smaugin ainoat onnistuneet kohtaukset tuntuivat myös olevan ne jossa Bilbo oli ruudulla (ja toki itse Smaug oli onnistuneesti tuotu valkokankaalle), mutta kaikki muu olikin sitten todella sielutonta ja onttoa shaibaa. Ennenkaikkea Hobitti-filmeistä on puuttunut se LOTR-trilogian vetovoima, se jokin juttu joka saa katsojan uppoutumaan tarinaan ja fiktiiviseen maailmaan täysillä, täysin lumoutuneena. Toki osasyy tähän on se, että Hobitti-kirja itsessään ei ole LOTR-trilogiaan verrattava teos, mutta sitä suuremmalla syyllä Peter Jackson teki typerän virheen yrittämällä venyttää kirjan trilogiaksi valkokankaalla!

Todella sääli, että erinomaisen LOTR-trilogian ja kohtuullisen Unexpected Journeyn jälkeen DoS ja nyt mitä ilmeissemmin myös Battle of the Five Armies jättävät paskan ja pettymyksen maun suuhun. Todellakin mikäli Tolkienin fantasimaailmaan vielä joskus palataan valkokankaalla, niin todella, TODELLA toivon, että Jackson ei ole niiden leffojen kanssa enää missään tekemisissä, joten toivottavasti Christopher Tolkienin perhe ja lapset tulevat pitämään isänsä päätöksestä kiinni olla myymättä elokuva-oikeuksia ainakaan Jacksonille/WarnerBrosille.

Ei taitaisi olla Silmarillionista elokuvaksi tai trilogiaksi. Siitä voisi olla ainesta televisiosarjaksi, loisteliaaksikin. Mutta tyylin pitäisi olla toinen, ja ohjaajan tosiaan joku aivan muu kuin Peter Jackson.

Tärkeintä ei ole taruston oikeellisuus–ei se ollut tärkeää Tolkienillekaan. Hän käsitteli materiaaliaan kuin se todella olisi perimätietoa, ja muunteli kertomuksiaan jatkuvasti. Taruston editointi edes jotenkin yhdenmukaiseksi kokonaisuudeksi on ollut Christopher Tolkienin elämäntyö.

Vaikeinta olisi toisintaa Silmarillionin tunnelma, sen henki.

Silmarillion on vakava, etäinen, murheellinen, ja hyvin kaunis kirja. Se kertoo haltioiden ja ihmisten urhoollisesta, mutta toivottomasta taistelusta Morgothia vastaan. Siinä ei ole huumoria. Vaikka se kertoo monista taisteluista, siinä ei juuri ole taistelukuvausta. Ja vaikka se kertoo tarinan, sen ote ei ole kertova. Tekstin ote on arkaainen ja viipyilevä. Luvut ovat kuin pysäytyskuvia Keskimaan ja Läntisten Maiden historiasta.

Silmarillionin sielun vangitseva elokuva tai televisiosarja ei ole teinejä kiehtova, popcorn-pussin kanssa katsottava blockbuster. Se on niin kaukana Peter Jacksonin maneereista kuin kuvitella saattaa.

Ja tämä uskoakseni on Christopher Tolkienin kritiikin ydin.

Itelle nää on maistunut. Tosin en ole mikään hardcore lotr/tolkien-fani ja LOTR-kirjaakin luin viimeksi 12-vuotiaana ehkä puoleenväliin asti. Sen voin itsekin todeta, että LOTR-trilogia oli parempi mitä Hobitti on ollut, mutta kyllä näitä silti odottanut joka vuosi yhtä paljon. Tänä vuonna tekee tiukkaa kumpi on itselle vuoden paras (uusi) leffa, Hobitti vai Interstellar. Edellisinä vuosina Hobitti ollut ykkönen.

En ole muutenkaan kovinkaan kriittinen leffojen katselija, en hae syvällisiä merkityksiä elokuvista vaan kaikki mikä on hyvää, on tietysti plussaa. Enkä tarkoita että pidän kaikesta ja paskatkin leffat maistuu (esim Transformersien luulisi olevan minunlaiselle henkilölle kuin päähän nakutettu, mutta kyllähän noista nyt näkee erkkikin mitä kuraa ne on olleet).

Jos jotain kritisoitavaa pitää Hobitista sanoa, niin CGI:n määrä olisi voinut olla ehkä hieman alhaisempi, mutta kyllähän tuota nytkin katsoo. Ainiin ja kirjaa en ole lukenut, niin en tietenkään voi sen pohjalta tietää kuinka paljon leffa vetää omiaan. Ehkä luen sen joskus ja totean, että olipas hyvä kirja. Innolla kuitenkin odotan HFR 3D Hobittia, omanlaisiaan katselukokemuksia nämä olleet.

Kaksi elokuvaa olisi riittänyt. Silloin ei olisi tarvinnut tarinaan änkeä turhia hahmoja ja vielä turhempaa romanssia.

Ja en ymmärrä miks jotkut iloitsevat että vihdoin Hobitti-trilogia on ohi. Ties kuinka kauan täytyy odottaa seuraavaa Keski-Maahan sijoittuvaa elokuvaa.

Christopher Tolkien on sekasin kuin seinäkello. Tsh-trilogia on kaikkee muuta kuin toimintaelokuva 15-25-vuotiaille.

Mitä ihmettä Jackson oikein ajatteli kirjoittaessaan Tauriel-haltian Kili-kääpiön romanttiseksi kiinnostuksen kohteeksi? Mieluummin vaikka joku parrakas kääpiönainen olisi saanut tupsahtaa jostain kiven kolosta, siinä sentään olisi kunnioitettu kirjoja. Pelkkä tämä ”romanssi” yksinään tekee Hobitti-leffoista farssin, muista epäonnistuneista ominaisuuksista puhumattakaan. Koko juttu on TSH-trilogian toistoa, epäonnistuneella tavalla ja kirjan merkittävimmät henkilöt (Beorn, Bilbo) jäävät täysin varjoon erikoistehosteiden ja muiden turhuuksien tieltä! Hyviäkin puolia toki on, mutta negatiiviset asiat tuntuvat painavan enemmän mieltä. Martin Freeman, Lee Pace ja Hugo Weaving ovat olleet valonpilkahduksia trilogiassa.

Toisin sanoen elokuva täytti kaikki sille asetetut odotukset. Kylmät väreet tulee, kun ajatteleekin tätä kuljettua matkaa siitä hetkestä, kun ensimmäisen kerran kuulin Guillermo del Toron suunnittelevan Hobitti-elokuvaa Jacksonin siunauksella. Miten voikin noista lähtökohdista homma kusta näin pahasti näin monella osa-alueella?

Muropaketin uusimmat