Uusimmat

Pihla Viitala seksiaddiktina – Ensimmäinen kuva Kuudes kerta -elokuvasta

02.05.2016 08:13 Muropaketin toimitus

Suomen nimekkäimpien naisnäyttelijöiden joukkoon nousseen Pihla Viitalan seuraava elokuva on tragikomedia Kuudes kerta. Se saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 26. elokuuta.

Aiemmin työnimellä Honeybunnies tunnettu Kuudes kerta on Maarit Lallin ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama elokuva kahdesta ihmisestä, joilla on kohtaamisilleen selvät säännöt: seksiä, ei tunteita. Ainoana vaatimuksena on rehellisyys.

Miten käy, kun vietti alkaa hallita ihmistä, eikä ihminen viettiä? Mitä tapahtuukaan, kun totuus saa toivomaan, että olisi sittenkin ollut parempi elää valheessa?

Kuudes kerta -elokuvan pääparina nähdään Pihla Viitala ja Antti Luusuaniemi. Luusuaniemen näyttelemä Ricky on kiinteistövälittäjä, joka rakastaa naisia – mies, joka ei kykene sanomaan ei. Viitalan tulkitsema Annika on yksityisetsivä, joka on erikoistunut pettävien puolisoiden paljastamiseen – nainen, joka osaa sanoa kyllä.

”Minua kiinnostaa ihminen. Valinnat ilman moralisointia. Millainen on maailmankuva ihmisellä, jolle valhe on yhtäläisen arkipäiväinen asia, kuin esimerkiksi tuoli? Minkälaisten lasien läpi hän näkee todellisuuden vai näkeekö hän sen nimenomaan ilman laseja? Haluan tällä elokuvalla päästää katsojan sukeltamaan maailmaan, ihmisen ytimeen, jota arkipäivässä ei suurimmalla osalla ole aikaa pohtia. Johonkin, jota meissä kaikissa on”, ohjaaja Lalli pohtii.

Kuudes kerta -elokuvan sivuosissa nähdään Minna Haapkylä, Stig Rästa, Arja Saijonmaa ja Dick Idman. Elokuvassa on mukana myös Pirkka-Pekka Petelius, Esko Salminen, Reino Nordin, Aksa Korttila ja Sebastian Rejman.