Uusimmat

Pirates of the Caribbean 5:n uudet julisteet esittelevät elokuvan avainhahmot

07.04.2017 08:10 Muropaketin toimitus

Pirates of the Caribbean -elokuvasarjan viidennestä osasta on julkaistu viisi uutta julistetta. Ne esittelevät kolme sankaria, yhden konnan ja yhden jotain siitä väliltä.

Yhdysvalloissa viides piraattiseikkailu tunnetaan alaotsikolla Dead Men Tell No Tales, mutta tietyillä markkina-alueilla (kuten esimerkiksi Suomessa) nimi on Salazar’s Revenge.

Katsojien kannalta sekavaa, mutta ei täysin uutta Disneyltä. Alkuvuodesta viihdejätti kun toi Moana-elokuvansa Eurooppaan nimellä Vaiana.

Pääosia Pirates of the Caribbean: Dead Men Tell Salazar No Revenge Tales 5:ssa esittävät Johnny Deppin lisäksi Orlando Bloom, Geoffrey Rush, Javier Bardem, Kaya Scodelario ja Brenton Thwaites.

Kon-Tikistä tuttujen Espen Sandbergin ja Joachim Rønningin ohjaaman toimintaseikkailun pääsee katsomaan Suomessa 24. toukokuuta lähtien.

Pirates of the Caribbean
Kaikki jutut aiheesta