Poseidon

22.06.2006 21:54 | Olli Sulopuisto

PoseidonKatastrofielokuvien kultakausi oli 1970-luvulla, jolloin hirvittävät onnettomuuden kohtasivat ihmisjoukkoja niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Wolfgang Petersenin ohjaama Poseidon onkin uusintaversio eräästä alan klassikosta, vuonna 1972 ensi-iltaan tulleesta Poseidon Adventuresta.

Uudenvuoden aattona Atlanttia ylittävä loistoristeilijä Poseidon törmää jättimäiseen aaltoon, joka kääntää aluksen ylösalaisin. Kun muut matkustajat jäävät odottamaan pelastajia, lähtee elokuvan sankarijoukko etsimään tietä ulos. Demografisesti monipuolisessa ryhmässä ovat mukana pokerihurmuri Dylan Johns (Josh Lucas), ex-New Yorkin pormestari ja ex-palomies Robert Ramsay (Kurt Russell) tyttärensä ja tämän poikaystävän kanssa, homoarkkitehti Richard Nelson (Richard Dreyfuss), yksinhuoltajaäiti poikineen, niljakas pokerinpelaaja ja köyhä latinonainen.
Itse onnettomuutta lukuunottamatta juoni ja henkilöt on pistetty uusiksi, joskaan sillä ei tällaisessa elokuvassa ole kovin paljon väliä. Hahmojen esittelemiseen ei kulu kuin reilu varttitunti, minkä jälkeen tietokone-efektit päästetään valloilleen ja kilpajuoksu kuolemaa vastaan alkaa.

Poseidon on genre-elokuva niin hyvässä kuin pahassa. Katsoja tietää siis jo ennen teatteriin astumista, että luvassa on mahdottomia esteitä, kammottavia kuolemia ja pinnallista pohdiskelua kohtalosta. Dialogi on jäykkää ja erikoisefektit valtavia, kuten jättibudjettiselta kesäleffalta sopii odottaakin.
Kun sankareilla tulee tiukka paikka vastaan, eräs hahmoista joutuu valitsemaan oman henkensä ja toisen uhraamisen välillä. Hetkisen vaikuttaa siltä, että elokuva voisi tutkailla ryhmädynamiikkaa ja selviytyjien syyllisyydentuntoa, mutta moiset hienoudet unohtuvat pian.
Jotain kieroutunutta on siinä, että nimettömiksi jääviä matkustajia teloitetaan vedellä, tulella ja sähköllä tuhansittain, mutta katsojien pitäisi riemuita sankareiden selviytymisestä. Toisaalta sama piirre toistuu kaikissa katastrofielokuvissa, joten ehkä siitä nariseminen on tyhjänpäiväistä.

Ohjaaja Wolfgang Petersen on viime vuosina keskittynyt pöhköihin elokuviin. Ei Poseidonkaan mikään elokuvataiteen merkkiteos ole, mutta ainakin hän saa toimintakohtauksiin säpinää.
Filmi on sitä paitsi virkistävän lyhyt, vain tunti ja 40 minuuttia. Se tarkoittaa, että vaikka toimintakohtausten välit onkin tungettu täyteen hahmojen taustatarinaa ja mahdollisimman kornia dialogia (”Mutta minä rakastan häntä!”), suurin osa ajasta käytetään laivan sisuksista löytyvien esteiden ohittamiseen.
Ja siinä se. Mitään mieleenjäävää Poseidonissa ei ole, mutta huonompiakin yrityksiä teattereissa on nähty.

Poseidon
Yhdysvallat 2006

Ohjaus Wolfgang Petersen
Käsikirjoitus Mark Protosevich
Pääosissa Josh Lucas, Kurt Russell ja Richard Dreyfuss, Emmy Rossum, Jacinda Barrett, Mike Vogel, Mia Maestro, Jimmy Bennett ja Andre Braugher

Kesto 100 min

Keskustelu

MakeM, lasken ”pöhköt leffat” -kohtaan Perfect Stormin, etenkin Air Force Onen ja rajauksin myös Outbreakin. Tosin siinä tapauksessa muutama vuosi tarkoittaa vuosikymmentä, mutta kuitenkin.

Mihkä ”pöhköihin leffoihin”?! Wolfgang ei ole edes montaa jenkkileffaa tehnyt; viimeisen viiden vuoden aikana ainut leffa oli Troy, ja vaikka se ei alkuperäisteosta kunnioittanutkaan oli se(kin) suurmenestys.
Itse vältän viimeiseen asti katsomatta mitään leffoja joissa alkuperäisteosta ei kunnioiteta >(

Muropaketin uusimmat