Punk – tauti joka ei tapa (***)

14.03.2008 09:34 | Olli Sulopuisto

Pelle Miljoona UnabomberAloitteleville valokuvaajille kerrotaan, että ihmiset näyttävät kiinnostavilta kuvissa, kun he tekevät jotain. Jouko Aaltonen ei ole aloittelija, mutta ohje on yhä hänellä muistissa. Punk – tauti joka ei tapa kertoo ihmisistä, jotka ovat todellakin tehneet jotain.

Aaltosen edellinen ohjaus Kenen joukoissa seisot osoittautui hitiksi. Siinä kerrattiin 1970-luvun laululiikkeen historiaa ja selvitettiin, missä tuon ajan konkarit olivat nyt.

Myös Punkissa muistellaan menneitä, mutta nykyisyydellä on vahva osa. Vaikka elokuva alkaa Pete Malmin hautajaisista, kyseessä ei ole ruumiinvalvojaiset. Pikemminkin Suomen ensimmäisen punklevyn tehneen Briardin nokkamiehen kuolema toimii muistutuksena siitä, että vaikka ihmiset vaihtuvat, aate pysyy.

Punkissa pyörii rinnakkain kolme säiettä. Aaltonen on haastatellut useita ensimmäisen aallon tekijöitä: Pelle Miljoona, Andy McCoy, Tumppi Varonen ja Eppu Normaalin pojat muistelevat menneitä ja piirtävät kuvaa siitä kehityksestä, jonka seurauksena he päätyivät nimettömistä räkänokista maan suosituimmiksi artisteiksi.

Haastatteluja taustoitetaan arkistomateriaalilla. Se muistuttaa, kuinka absurdin vakavasti yli 25-vuotiaat suhtautuivat punkkiin. Ajankohtaisen kakkosen toimittaja luennoi kuivan asiallisesti lävistyksistä ja uutisissa kerrotaan, kuinka Sex Pistolsia ei päästetä Suomeen esiintymään, koska se on liian vaarallista. Miten hienoa! Neljää brittiä ei voida päästää maahamme soittamaan tai nuoriso menee rappiolle.

Severi / Akupunktio

Kolmantena säikeenä pyörivät uusimman punk-sukupolven edustajat. Melkeinpä elokuvan päähenkilöksi nousee Akupunktio-yhtyeen Severi Helle. Hän edustaa punk-ideologiaa kovin fyysisellä tasolla – soittaa rumpuja, esittää eriäviä mielipiteitä koulussa ja funtsii elämää ja musiikkia sellaisella innolla, että se tarttuu pakostakin.

Elokuvantekijän suhde kohteisiinsa on ollut välitön ja hieman humoristinenkin. Siis sellaista huumoria, joka syntyy, kun rinnastetaan vaikkapa Creepy Crawlien tiukan kantaaottavat lyriikat ja niiden tinkimätön esittämistapa, josta ei saa mitään selvää.

Punkin suurin heikkous, joka sekään ei ole niinkään heikkous kuin tarkoituksellinen valinta, on se, että vuodet punkin ensimmäisen nousun ja nykyhetken välillä jäävät hämärään. Esimerkiksi Eppu Normaali muistelee ensin sitä, kuinka toivottomalta yhtyeen alku vaikutti, ja rinnastetaan se bändin valtavaan jäähallikeikkaan. Mutta mitä siinä välissä tapahtui? Eputhan lipuivat pois punkista ja päätyivät mainstreamiin. Toisaalta valittu ratkaisu johtaa siihen, että menneisyys ja nykyisyys rinnastuvat, ja katsojalle tulee selväksi, että punk elää yhä.

3/5 

Lue Kaistalta myös ohjaaja Jouko Aaltosen haastattelu.

PlusMiinusNolla

+haastateltaviksi on hankittu oikeat ihmiset
-tarinassa on aukkoja
+musiikkia kuullaan paljon

Punk – tauti joka ei tapa
(Suomi 2008)
S

Ohjaus ja käsikirjoitus Jouko Aaltonen
Mukana Pelle Miljoona, Eppu Normaali, Problems?, Andy McCoy, Kohu-63, Akupunktio, Creepy Crawlie

Kesto 96 minuuttia