Uusimmat

Queen-elokuva Bohemian Rhapsodyn kuvaukset keskeytettiin ohjaaja Bryan Singerin terveydentilan takia

04.12.2017 11:00 Muropaketin toimitus

X-Men-elokuvista tutun ohjaaja Singerin kerrotaan sairastuneen.

20th Century Fox on BBC:n mukaan keskeyttänyt edesmenneen Queen-laulaja Freddie Mercuryn elämäkertaelokuva Bohemian Rhapsodyn kuvaukset ohjaaja Bryan Singerin terveydentilan takia.

Ohjaajan edustaja kertoo kyseessä olevan sekä Singerin että hänen perheenjäsenensä sairaus, josta ei paljastettu sen enempää. The Hollywood Reporterin mukaan tuottajat ehtivät jo miettiä Singerin korvaamista toisella ohjaajalla, kun hän ei palannut töihin kiitospäivän jälkeen. Pääosanesittäjä Rami Malekin ja Singerin välit eivät ole olleet kuvauksissa kovin hyvät, ja THR mainitsee myös, ettei tämä ole ensimmäinen kerta kun ohjaaja on kadonnut kesken kuvausten. Samoin kävi myös X-Men: Apocalypse – ja Superman Returns -elokuvien kohdalla.

Queenin ja Freddie Mercuryn tarinan kertovan Bohemian Rhapsody -elokuvan pääosanesittäjä Rami Malek tunnetaan parhaiten roolistaan Mr. Robot -sarjan Elliot Aldersonina. Hänen lisäkseen Queenin jäseniä esittävät elokuvassa Joe Mazzello, Ben Hardy ja Gwilym Lee.

Englannissa kuvattavan elokuvan on edelleen tarkoitus saada ensi-iltansa joulukuussa 2018.