Uusimmat

Quentin Tarantino ei aio palata aikamatkaltaan vielä

11.02.2013 09:10 Muropaketin toimitus

Quentin Tarantino

Quentin Tarantino on keskittynyt kahdessa edellisessä elokuvassaan historiallisiin aiheisiin – tosin tietenkin omalla tavallaan, historiankirjoja liikaa kumartamatta. Inglourious Basterds ja Django Unchained saavat luultavasti vielä seurakseen kolmannenkin menneisyyteen sijoittuvan elokuvan.

Inglourious Basterds sijoittui toiseen maailmansotaan, Django Unchained Pohjois-Amerikan sisällissotaa edeltäviin aikoihin. Quentin Tarantinon seuraavan elokuvan ajankohta ei ole vielä tiedossa, mutta mitä ilmeisimmin se ei sijoitu ainakaan nykyaikaan.

BAFTA-voittajien lehdistötilaisuudessa Tarantino totesi viihtyvänsä menneisyydessä hyvin: ”Tämä uudelleenkirjoitetun historian teema kerjää kasvamista trilogiaksi, se kerjää kolmatta elokuvaa tästä aiheesta. En ole vielä päättänyt mitä se käsittelisi, mutta en olisi yllättynyt…”, ohjaaja päätti vihjaavasti.

Kuten hyvin tiedetään, Quentin Tarantino rakastaa puhumista ja hän myös ajattelee paljon ääneen. Miehen kommenttia ei siis kannata pitää vahvistuksena kolmannelle saman teeman elokuvalle. Kyse on lähinnä siitä, mitä Tarantino aikoo tällä hetkellä. Nähtäväksi jää, millaiseen ratkaisuun hän myöhemmin päätyy.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Empire