Uusimmat

Quentin Tarantino: ”Jokeri-elokuva tekee katsojastakin täyskahjon”

Kuva: © 2019 Warner Bros. Entertainment Inc. TM & © DC Comics.

05.02.2021 07:45 Muropaketin toimitus

Quentin Tarantino ylistää Jokeri-elokuvan väkivaltaista loppua.

Quentin Tarantino ja Edgar Wright muistelevat kolmen tunnin ajan muun muassa kovimman vaikutuksen tehneitä elokuvakokemuksia ja sukeltavat syvälle brittileffojen maailmaan tuoreessa The Empire Film -podcastissa, joka kannattaa kuunnella kokonaisuudessaan.

Tarantino muistelee podcastissa muun muassa sitä, miltä tuntui nähdä Todd Phillipsin ohjaama Jokeri elokuvateatterissa. Ohjaajan mukaan tunnelma muuttui loppua kohden ja Jokerin hulluus ikään kuin tarttui yleisöön, viitaten kohtaukseen jossa Joaquin Phoenixin näyttelemä päähenkilö vierailee Robert De Niron juontamassa talk show’ssa.

– Jokeri on aivan vitun hullu, täysi vitun mielipuoli. De Niron hahmo ei ole elokuva pahis, mutta silti katsojat leffateatterinäytöksessä tahtoivat tappaa hänet. De Niron hahmo voi olla mulkku, mutta ei hän ansaitse kuolla. Silti yleisö halusi tökätä aseen piipun hänen silmiensä väliin ja ampua vittu aivot pellolle, Tarantino selittää.

– Koko salin tunnelma muuttui sen kohtauksen aikana, Jokerin hulluus tarttui. Jos näit Jokerin jossain muualla kuin teatterissa, niin et ole nähnyt elokuvaa, hän jatkaa.